Älkää luopuko toivosta ja älkää kadottako itseänne


Viime kevät vuosi oli minulle todella rankka kokemus. Ystävälläni oli itsetuhoissa ajatuksia /aikomuksia, mummini kuoli ja jotkut ystävistäni kaikkosivat. Minusta tuntui, etten millään jaksa tätä vuotta ja minusta ettei kukaan minusta oikeasti välitä. Koulukin meni huonosti. En myöskään ollut sinut itseni kanssa.

Jossain vaiheessa tajusin, että olin saanut uusia ystäviä ja pari vanhaakin, jotka kannustivat minua ja näyttivät minulle oikeasti välittävänsä. Aluksi vain en huomannut heitä. Ystävieni avulla itsetuntoni parani ja koulukin menee heidän ansiostaan paremmin. En tiedä miten voisin ikinä kiittää heitä heidän tuestaan ja siitä kun he olivat läsnä kun itkin. Varmasti kärsivällisyyttä vaati.
Nykyään hymyilen useammin ja olen löytänyt sen itseni, jonka olin kadottanut. Luotan itseeni enemmän ja osaan hyväksyä itseni. Ymmärrän nyt myös sen, että jokaisella on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Myös minulla itselläni.
Te, joilla on vaikeaa, älkää luopuko toivosta ja älkää kadottako itseänne. Rakastakaa itseänne. Vielä aurinko paistaa harmaiden pilvien takaa, jos malttaa odottaa. Teitä rakastetaan ja jokaisella on aina joku lähellään vaikka sitä ei aina huomaa surun takaa. Jokainen on hieno ihminen omalla tavallaan. Älkää luovuttako. Jokaisella on joskus enemmän joskus vähemmän vaikeuksia elämässä, mutta niistä voi selvitä.

Julkaistu ensimmäistä kertaa 7.9.2008

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s