Elämän tie


Olen tuntenut kipua ja tuskaa minäkin. En yhtään juksaa.
Tiedän miltä tuntuu, kun henkisesti poljetaan maahan. Tiedän mitä se on, kuin
toiset kiusaa ja pilkkaa. Siinä vahvinkin pidemmän päälle murtuu.

Tiedän millaista on tulla torjutuksi ja millaista on olla
yksin. Tunne siitä ettei kukaan piittaa, on myös tuttu. Useaan otteeseen olen
ollut turhautunut itseeni tyynyyn kätkenyt kyyneleeni.

Murheitani ja huoliani yksin sain kansaa. En niitä
osannut muille jakaa. En halunnut olla huolena enkä taakkana. Nyt olen
opetellut puhumaan, vaikka se ei ole helppoa.

Paremmin mulla nykyään menee. En ole enää yksinäinen.
Enemmän asioita teen kuin ennen.

Periksi en anna. En tahdo enää luovuttaa. Tahdon elää,
tahdon nähdä mitä elämä antaa. En tahdo katua jälkeenpäin, etten saanut mitään
aikaan.

En enää vähättele liika itseäni vaikka kehut tuntuvat
oudoilta ja niihin on vaikea tottua. Sitä epäilee, että toinen juksaa.

En ole vieläkään aina varma kaikesta, mutta aina
varmempi. Epäröin toisinaan. Vaikea on tottua, että minäkin saan asioista
päättää aina muita nöyristelemättä.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. Sinua rakastan
paljon ja tahdon jatkaa matkaa sinun kanssa. On niin hyvä olla.

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s