Ensirakkaus


Olen tänään miettinyt omaa ensirakkauttani. Luulin aikaisemmin, että se tunne jota tunsin erästä nuortamiestä kohtaan, neljä vuotta sitten olisi ollut rakkautta, ensimmäistä kertaa niin syvää tunnetta. Nyt ymmärrän olleeni väärässä asian suhteen.  Tai oli se rakkaudet yksi muoto, mutta ei kuitenkaan sitä voi rakkaudeksi sanoa. Se oli syvempää ihastumista eli enemmän kuin hetkellinen ihastus, mutta ei kuitenkaan mikään kauas kantoinen juttu. Tähän nuoreen mieheen ihastuin, kun näin hänet ensimmäisen kerran ja se hetki oli ainutlaatuinen kun se tapahtui. Vuosi ensimmäisen kohtaamisemme jälkeen juttelimme pitkään netin välityksellä kunnes tapasimme yhtenä viikonloppuna.  Viikonloppu oli mukava ja kun eron aika tuli, olivat tunnelmat haikeat. Nuori mies oli saanut ensisuudelmani. Tuntui ikävältä kun se mukava tunne siitä, kun toinen välittää piti hylätä. Kuitenkin tietyllä tapaa tapaamisesta jäi jotenkin epämiellyttävä olo. Välimatkaa toisistamme oli paljon.

Olen nyt kumminkin oivaltanut sen, että nykyinen poikakaverini on minun ensirakkauteni. Rakkaus ei syntynyt heti.  Ennen kuin, pyysin poikakaveria kahville, olimme jutelleet netissä joitakin kertoja ja hän oli vaikuttanut mukavalta. Eräänä iltana sitten sain idean pyytää häntä kahville ja laitoin sitten Facebookiin viestin, jossa kysyin lähtisikö hän. Olin ihan varma, että hän torjuisi minut, mutta ei, sitä hän ei tehnyt vaan suostui lähtemään.  Ensimmäinen tapaaminen jännittivät minua kovasti, käteni tärisivät ja olin hermostunut, ennen kahvilaan menoa yritin käskeä itseäni rauhoittumaan ja monta kertaa tarkistin, että näytän edes jotenkin asiallisen näköiseltä. Tapaaminen meni mielestäni mukavasti ja miekkonenkin vaikutti mukavalta ja rennolta. Siinä pikkuhiljaa, kun tapaamisia oli kertynyt lisää ja keskusteltu asioista enemmän ihastuin häneen kovasti.  Huomasin miehessä olevan se kaikki mitä miehessä olen toivonut olevan pientä pahetta lukuun ottamatta. Tupakointia, mutta vaikka se on epäterveellinen tapa, niin kaikki muu hyvä hänessä kompensoi tätä pahetta. Eli en enää pidä sitä niin tuomittuna asiana, vaikka olisi hänelle itselleen hyvä, jos hän lopettaisi.   Ajan vieriessä tunteeni vahvenivat ja muuttuvat rakkaudeksi. Rakastan poikakaveriani hyvin paljon ja ajattelen häntä hyvin paljon. Nyt kun hän on armeijassa, niin tunteeni ovat vain syventyneet ja kaipuu häntä kohtaan on kasvanut. En ole koskaan aikaisemmin tuntenut ketään toista kohtaan näin vahvasti. Hänen seurassaan minulla on hirmuisen hyvä olo ja kykenen luottamaan häneen. Hän saa minut hymyilemään ja nauramaa, on hyvin viisas ja niin hyvä minulle ja kannustava, tulee muiden ihmisten kanssa toimeen ja on määrätietoinen sekä aikaansaava. Näin hyvää oloa minulla ei ole koskaan ennen ollut kuin hänen kanssaan.  Olen onnellinen.

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s