Aikuisuus


Mietin viikonloppuna aikuisuutta ja sitä missä vaiheessa olen kehityksessä aikuiseksi. Jäin sitä pohtimaan yhtenä yönä ja tulin yhteen tulokseen. Seuraavana päivänä keskustelin aikuisuudesta elämäni viisaimman naisen, äitini kanssa ja kysyin häneltä, olenko hänen mielestään aikuinen.  Hän sanoi sen, mitä olin yöllä ajatellut. Hänestä olen puoliaikuinen.

Olen äitini kanssa samaa mieltä. En ole vielä niin sanottu kokonaan aikuinen, vielä on matkani siihen kesken. Osaan mielestäni käyttäytyä kuin aikuinen, osaan ottaa vastuuta teoistani ja opiskeluistani, pidän kiinni sovituista asioista, kykenen pitämään taloudellisesti itsestäni huolta ja osaan pitää muutenkin itsestäni huolta ja monta muuta asiaa osaan, jotka mielestäni aikuisuuteen kuuluu.

Kuitenkin, kuten äitini puoliaikuisuuttani perusteli sillä, että minulla ei ole vielä ajatusmaailmani ei ole niin monipuolinen kuin aikuisella. Minulla ole vielä tarpeeksi elämänkokemusta, jotta voisin osata ajatella laajemmin. Tottahan se on.

Jotkut ovat luonnostaan aikuisia, jotkut jo ennen kuin täyttävät 18 vuotta.  Jotkut oppivat aikuisuuden roolin nopeasti esimerkiksi usein isosiskot. He ovat edeltä raivanneet tiensä maailmaan ja he ovat mahdollisesti oppineet vastuullisuutta vahtiessaan pikkusiskoja ja toisen huomioon ottamista, koska ovat tottuneet jakamaan asioita ja antamaan tukea pikkusiskoille. He ovat myös oppineet raivaamaan tietään itse ja ensimmäisenä.

Joillakin se vaan vie aikaa kasvaa aikuiseksi. Itse perheeni nuorempana, olen saanut monta asiaa valmiina ja tottunut saanut apua ja tukea vanhemmilta siskoilta. Ruokaa kotona piti harvoin itse tehdä ja pyykkiä itse pestä. Töitä koulun ohessa ei ole tarvinnut tehdä, kun vanhemmilta on saanut rahallista tukea ja ovat auttaneet muutenkin koulussa.  Muutenkin on tuntunut, että jossain kohtaan asioiden suhteen on pidetty liian pumpulin sisällä. Ymmärrän vanhempien suojeluhalua ja sitä, kuinka on vaikeaa nähdä kuinka lapsista nuorinkin kasvaa eikä ole aina se pieni lapsi, kuitenkin lapsen täytyisi saada kompastua elämässään matkallaan. Se, että ihmisen sallitaan kokea vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, opettavat vain lapselle elämän realismia. Joskus asiat menevät hyvin, mutta ei se elämä ole aina niin helppoa. Kuitenkin lapsi kokee vastoinkäymisiä elämässään. Ennemmin tai myöhemmin ne tulevat vastaan.

Se, että on ollut pumpulissa, hidastaa tietyllä tapaa kehittymistä aikuiseksi. Kun tulee niitä vastoinkäymisiä, eikä ole osannut varautua niihin, ne voivat tuntua musertavissa. Pienet voivat tuntua suurilta. Jälkeenpäin saattaa miettiä, miksi oikein piti niin suurena. Voi olla myös, että sitten opitaan joitakin asioita hitaammin ja muilta ihmisiltä. Myös se, että miten itse on elänyt, vaikuttaa myös omaan kehitykseen.

Yläasteella olin usein illat kotona, olin netissä tai katsoin telkkaria tai jotain muuta. Harrastin kyllä ilmakiväärillä ampumista, partiota ja isoskoulutusta, mutta niiden lisäksi en käynyt juuri missään, jos ei tarvinnut. Se, että eristin itseni kotiin, vaikutti siihen, etten käynyt aktiivisesti vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa ja se esti näkemästä, mitä muut ikäiseni silloin teki. Ihminen oppii itsestään parhaiten ollessaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kenties, jos olisin ollut aktiivinen, voisin ehkä olla toisenlainen nyt.

Olen kyllä tyytyväinen elämääni nyt ja tähän vaiheeseen missä kasvussani aikuiseksi olen. Minulla on ihana poikakaveri sekä ihania kavereita ja ihmisiä, jotka tukevat ja joille puhua asioista. Olen myös oppinut hyväksymään itseni tällaisena kuin olen. Matkani tällaiseksi, kuin olen nyt eli positiiviseksi elämästään nauttivaksi ihmiseksi, ei ole ollut helppo. Eikä se aikuisemmaksi tuleminen varmasti tule  myöskään olemaan helppoa, mutta kuitenkin elämänkokemusta tulee kokoajan lisää kun elämää vaan muistaa elää ja tulee myös ajatuksen kypsyyttä 🙂  Ainakin toivon mukaan 🙂 En halua ottaa asiasta ottaa. Kyllä minä vielä ehdin kasvaa aikuiseksi ajallaan. Ja kuka sanoo milloin sitä on oikeasti täysin valmis aikuinen. Aina oppii lisää aikuisuudesta ja niin kauan kun on elämää, on myös aikaa kasvaa.

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s