Vinkkejä Opiskeluun


Tuntuuko sinusta vaikealta oppia ja sisäistää lukemaasi? Koe tulossa ja olet aivan paniikissa miten selviät asiasta? Don´t  worry. Ehkä asia ei olekaan niin vaikea kuin luulet, vaan lukutapasi voi olla
sinulle väärä.

Itse opiskelin monta vuotta väärällä tavalla, mutta kuitenkin ajansaatossa on löytynyt se oma tapa.

Aloitan ensin selaamalla koealueen läpi.

Sitten luen otsikot ja sen jälkeen kuvatekstit sekä taulukot. Näin saan tietää mitä alaa lukea.

Tämän jälkeen luen mahdolliset tiivistelmät. Kun nämä asiat ovat hoidettu, luen muu teksti huolellisesti.

 Jos tekstissä on jo valmiiksi tummennettuja asioita, esimerkiksi käsitteitä, opettelen ne huolella.  Joskus poimin käsitteet omalle paperille.

Jos on paljon luettavaa, jaa alue pieniin osiin esimerkiksi kappaleiden mukaan eri päiville. Keskityn sitten vaikka yhtenä päivänä kerrallaan yhteen kappaleeseen.

Alleviivaan kappaleista itse tärkeäksi kokemani asiat.  Palaan jossain vaiheessa sisällysluetteloon, sieltä voin nähdä millaisia kysymyksiä opettaja saattaa kysyä. Suurien otsikoiden alla on pienempiä otsikoita. Opettelen vastaamaan niihin.

Usein kokoan lukemistani kappaleista tiivistelmiä taikka ajatuskarttoja. Ne auttavat tietojen kokoamisessa ja jäsentämisessä. Käytän paljon värejä muistiinpanoissa, sillä värit stimuloivat aivoja ja olen kokenut niiden auttavan muistamaan asioita.

 Olen myös huomannut oppivani asioita sillä, että selitän asian jollekin toiselle, taikka kyselemältä toiselta. Myös se, että joku kysyy jotain asiaa ja itse etsin sen tiedon kirjasta taikka päästäni auttaa muistamaan asioita.

Muistisäännöt ovat myös hyviä. Vuosilukujen muistamisessa esim. 1969 voisi esimerkiksi käyttää muistisääntöä että kaveri on 19-vuotias ja horoskoopiltaan rapu tai Rooman palo vuonna 64. Sanassa Rooma on 6 kirjainta ja palossa 4.

Englanti on ollut minulle haaste ja sanoja on ollut vaikea oppia. Niiden oppimista on kuitenkin auttaneet se että olen leikannut pieniä lappuja valkoisesta taikka värillisestä paperista. Sillä ei niin ole ollut väliä kumman väristä. Siten olen kirjoittanut kuulakärkikynällä taikka tussilla lappujen toiselle puolelle sanat englanniksi ja toiselle suomeksi.

Itselleni ei jää mieleen jos sanalistaa jostain kirjasta luen. Ne ovat useimmiten tekstiltään mustia ja pohjalla on valkoinen väri. Tylsää luettavaa. Sanalapuissa on se hyvä puoli, että opittua tietyt sanat voi laittaa ne sivuun ja keskittyä niihin haastavampiin sanoihin. Myöhemmin sitten vielä kertaa ne jo opitut sanat.

Sellaista en ole kokeillut, mutta sekin voisi olla hyvä konsti oppia vaikka uusia sanoja että kirjoittaa sanat erillisille lapuille englanniksi ja suomeksi sitten sekoittaa sanat ja yrittää yhdistää. Tai jos tarvitsee opiskella jotain sairauksia niin kirjoittaa sairauksien ja niiden oireiden kuvaukset erillisille lapuille ja yrittää yhdistää.

Joskus minulle on tapahtunut sellaista, että olen valmistautunut kokeeseen hyvin ja edellisenä päivänä on tuntunut, että osaa asiat hyvin. Sitten, kun koepaperi on tullut nenän eteen, sitten aivoihin tulee ikään kuin oikosulku eikä ole muistanut yhtään mitään. Pää tuntunut tyhjältä..Sitten siihen tunteeseen on jäänyt kiinni ja koe on mennyt huonosti. Kuitenkaan en ole koskaan jättänyt koepaperia tyhjäksi. Myöhemmin tällaisista tilanteista on selvinnyt sillä, että rauhoittaa itsensä ensin vaikka miettinyt jotain lempi biisiä ja on lukenut sitten koepaperin ensin huolella läpi. Olen aloittanut sen jälkeen tehtävästä mikä tuntunut helpoimmalta. Sitten vaikeiden tehtävien kohdalla listannut asiat mitkä tulee mieleen asiasta mitä käsitellään ja mitä tiedän. Sen pohjalta alkanut rakentamaan tehtävää eteenpäin. Nämä asiat ovat auttaneet hyvin paljon ja auttavat myös palauttamaan asiat.

Kerran lukioaikana muistan olleen muuan psykologian koe. Olin lukenut kokeeseen ja kävi juuri niin kuin ylhäällä mainitsin. Unohdin kaiken saatuani paperin käteeni. Sain itseni rauhoittumaan vaikka olin jo ollut paniikissa, että mitä minä teen.  Silloin kuitenkin aloin tekemään koetta eritavoin. Aloitin sillä, että kävin kaikki tehtävät läpi ja kirjoitin niihin kaikkiin kohtiin mitä mieleen tuli. Sitten tein ensin yhden ja sitten toisen ja sitten loput. Kun olin valmis, olin epävarma mitä siitä mahtoi tulla. Ajattelin silloin, että hyvä jos läpi pääsen.  Kuitenkin siitä sitten tulikin kiitettävä arvosana enkä ollut uskoa silmiäni. Kuitenkin totta se oli.

Itse en koskaan ole palauttanut yhtään koetta ilman, että olisin yrittänyt jotain. En pidä luovuttamisesta ja minun mielestä ihminen on siinä vaiheessa hävinnyt jos ei edes yritä. Minun mielestäni koskaan ei pitäisi jättää tyhjää koepaperia. Ei vaikka ei olisi lukenut yhtään kokeeseen, kuitenkin aina yrittämisestä jotain saa. Ainakin sen tunteen, että on yrittänyt.

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

One thought on “Vinkkejä Opiskeluun

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s