Irtiottoa arjesta ja hiljaisuutta


Kaupungissa arkielämä on kiireistä. Aina on kiirehdittävä jonnekin kouluun, töihin, täytyy harrastaa, muistaa nähdä kavereita, olla hyvä kumppani, lapsia hankki ja heidät ruokkia. Autojen ja bussien ääniä.Välillä on hyvä painaa jarrua ja hidastaa.

Itse nautin siitä, että välillä lähtee yksin metsään ja voi kuunnella vain luonnon ääniä ja nauttin suuresti siitä rauhasta. Myös järvenrantaan meneminen vaikka Take away kupin kanssa itsekseen on ihana hetki tai kotona ihan olla hiljaa, ei radiota tai telkkaria eikä kannettavaa tietokonetta.

Pidän kovasti siitä, kun on kaunis ilma ja tukka hulmuaa tuulessa kevyesti ja voi nauttia raikkaasta ilmasta ja voi haistaa raikkauden. Se on kuin joku hyväilisi tukkaa.

Pienikin hetki hiljaisuutta voi tehdä autuaaksi. Hetki jolloin ei tarvitse sanoa tai tehdä mitään.Myös se tekee hiljaisuudesta kauniin, ettei hiljaisuuden aikana tarvitse tehdä mitään voi vain jäädä seisahtumaan omien ajatuksien kanssa.

Nuorempana ärsytti mennä mökille, koska se oli kaukana kaikesta ja tuntui, ettei siellä ole mitään eikä tapahdu mitään. Nykyään kun sinne ehtii, sitä osaa nauttia juuri siitä, ettei siellä ole mitään ja siitä luonnon kauneudesta ja järvestä mikä on lähellä.

Viime aikoina on viehättänyt ajatus siitä, että olisi mökki jossa ei olisi sähkö ja vain kamina taikka takka lämpöä tuomassa. Puusauna olisi myös ihana.Ajatukseen sisältyi myös se, että voisi laittaa kännykän pois päältä ja unohtaa kannettavantietokoneen kotiin. Sitten voisi sammoa ympäri metsiä, uida ja iltaisin lämmittää saunan. Nauttisin myös kovasti, että voisi tuijotella takkatuleen ja juoda lämmintä juomista, lökövaatteissa ja villasukissa. Se olisi sellainen ihana irtiotto arjesta.

Toisaalta olisi kiva lähteä telttailemaan. Ei ole tullut telttailtua partiovuosien. Kyllä sitä on kaivannut vähän sitä metsän keskellä nukkumista sammalpatjan päällä. Retkieväät ja trangialla ruokaa 🙂 No ehkä vielä joskus 🙂

IMG_9478

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s