Vaikuta tärkeän asian puolesta


 

Nuutti on 8-vuotias autistinen poika, joka rakastaa merta, luontoa, metsiä, eläimiä ja aurinkoa. Nuutti ei puhu, mutta kirjoittaa, sekä haluaa oppia uutta ja opettaa meitä muita.

Nuutti käy tänään koulua autismiluokassa, jossa on opettajan lisäksi 4-5 avustajaa. Nämä avustajat auttavat Nuuttia rauhoittumaan, tuntemaan, pukemaan, käymään vessassa, käymään kaupassa, muistuttamaan, että talvipakkaseen ei lähdetä ilman kenkiä. Nämä avustajat tuovat Nuutille pystyvyyden tunnetta, uskoa itseensä. Nuutti haluaa oppia. Nuutti haluaa mennä kouluun joka aamu.

Jos avustajaa ei ole, tehtävät eivät suju, oppiminen on mahdotonta. Sillä luokkahuoneen pieni punainen liskon häntä on niin viehättävä, että sitä tekee mieli vipsuttaa koko päivä! Koska keskittymisen ja huomion kohdentaminen on vaikeaa. Saattaa hännä lumossa unohtua, että piti syödä. Tai tehdä tehtävät. Tai rauhoittua. Ja sitten tulee paha olla kun ne unohtuvat. Ja nälkä. Ja kengät saattavat jäädä kouluun. Tai hukkua matkalla.

Nuutti on kirjoittanut; ”Ihmisten pitäisi puhua vähemmän ja kuunnella enemmän.” ”Haluan kertoa, miten ihmeen kaunis taivas on.” ”Haluan oppia. Miksi minun pitää opetella asioita, joita pikkuveljen ei tarvitse?” ”Haluaisin vain rauhan. Haluan kuulua teihin ihmisiin.”

Suomen hallitus; Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen ovat päättäneet uuden kehysriihen myötä lopettaa Nuutin opiskelumahdollisuudet. He ovat päättäneet, että erityistä tukea tarvitsevat oppilaat eivät enää tarvitse – ja vaikka tarvitsisivatkin – eivät enää saa tukea. Suomen valtio säästää sillä. Nuutti saattaa oppia vielä tänään ja huomenna – tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Ehkä jo ensi syksynä kouluun mennään säilytykseen – tai vipsuttamaan. Kuka mitäkin, vaikka haluaisi kuulua meihin ihmisiin.

Meihin ihmisiin.

Minkälainen maa ja ympäristö on oltava, että 8-vuotias poika toivoisi kuuluvansa ihmisiin?

TEHDÄÄN NUUTIN HAAVEESTA TOTTA!!

Nuutti KUULUU ihmisiin, ja me haluamme näyttää ja osoittaa sen hänelle, ja tuhansille muille Nuuteille, jotka ovat kuitenkin ihania tyttöjä ja poikia, ansaitsevat oppimisoikeuden ja -rauhan!

Tämä on inhimillinen vetoomus jokaisen lapsen oikeuden puolesta oppia, ja tulla autetuksi juuri sillä tavoin, kuin hän tarvitsee.

Jutta Urpilainen, Jyrki Katainen, Hallitus. Pystyttekö siihen?



SAA JAKAA!!!!

Minä Smilingloopy olen jo mukana.
Kannata sinäkin ja kirjoita nimesi adressiin tärkeän asian puolesta!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/823

http://www.adressit.com/erityistukea_tarvitsevien_lasten_oikeus_oppimiseen_turvattava#form

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s