Vaatimuksia ja armollisuutta itseään kohtaan


Itsekriittisyys. Huomaan syyllistyväni siihen. Vaadin ja odotan itseltäni asioita. Toisaalta se on hyvä ja toisaalta se on huono. Niinku jos ajatellaan koulun suhteen. On hyvä, että vaatii itseltään sen, ettei mitää alta riman suorituksia hyväksy, muttei pitäisi myöskään laittaa itselle liian korkealle sitä rimaa.

Itsekriittisyyteni johtuu varmasti siitä, etten ollut peruskoulussa enkä lukiossa kovin hyvä. Nyt sitten yritän toimia paremmin kuin silloin ja tuottamatta pettymystä muille, minua kannustaneille ihmisille ja itselleni.

Peruskoulusta ja lukiosta pääsin kuitenkin läpi. 🙂 Hyvä sekin tietty. Kaikki eivät suorita edes lukiota loppuun ja pääse ylioppilaaksi. Mutta arvosanat eivät olleet parhaimmista päistä paitsi luovat aineet 🙂 Peruskoulussa menestyin parhaiten kuvaamataidossa, kotitaloudessa, käsitöissä, äidinkielessä ja viime metreillä matematiikkakin alkoi sujua. Lukiossa taas menestyin parhaiten psykologiassa,kuvamataidossa ,uskonnossa ja matematiikassa. Suurimmaksi osaksi se johtuu varmaa siitä, että panostin siihen eniten mihin koin kiinnostusta ja motivaatiota sekä pystyi yhdistämään teoriaa ja käytäntöä. 🙂 Olisin voinut kuitenkin panostaa muihinkin aineisiin enemmän.

Parhaiten olen menestynyt ammattikoulussa, koska siellä teoria ja käytäntö kulki rinta rinnan. Se opiskelutyyli sopi minulle todella hyvin ja opiskeleminen oli kiinnostavaa. Nytkin ammattikorkeakoulussa on mielenkiintoista opiskella, mutta se on vaikeampaa kuin osasin odottaa. Ja tehtäviä tehdessä ajattelen herkästi ” ei tämä ole tarpeeksi hyvä”  ”täytyy tehdä uudelleen” ”saan varmasti tästä hylätyn” En luota itseeni ja pelkään tuottavani pettymystä muille ja itselleni.

Minun täytyy nyt opetella ajattelemaan toisella tavalla asioista, vaikkei se ole helppoa. Olen selvinnyt peruskoulusta, lukiosta, ammattikoulusta, työelämästä ja monesta muuta asiasta, eiköhän tästäkin jollain tavalla selviä. Täytyy yrittää löytää kultainen keskitie. Muistaa miksi lähdin opiskelemaan: halu kehittyä ja tull paremmaksi ammattilaisena ja syventää tietämystä vanhuksien hoitamisesta. Opiskelen tätä tutkintoa ennen kaikkea itselleni en muille. Tärkeintä on oppia ja tehdä parhaansa. Voi olla, etten valmistu tästä koulusta vitosia taskut pullollaan, mutta valmis geronomi minusta ainakin tulee 3,5 vuoden kulutta. Sitten katsotaan mihin se riittää ja mitä sitten tapahtuu  Täytyy yrittää olla armollinen itselleen ja olla oma itsensä. Oppia ajattelemaan ” kyllä minä jo jotain osaan ja hiljalleen opin lisää” jos se ei riitä muille, se olkoon heidän ongelmansa. Ei superihmistä ole olemassakaan:)

Tässä ajattelutavassa on opeteltavaa, mutta eiköhän se tästä 🙂 Eteenpäin sanoi mummo lumessa 🙂 Harmi vaan, että lumi häipyi maasta 😦 Mut eiköhä se takaisin tule 🙂

Huomaan,että olen kriitistynyt sen suhteen mitä kirjoitan tänne.Unohtanut sen miksi kirjoitan tänne. Nyt vasta muistan taas. En siksi,että mitä muut odottaisi mitä kirjoitan ja että saisin mahdollisimman paljon lukukertoja ,vaikka sekin kivalta tuntuu jos joku lukee tai seuraa. Aloin kirjoittamaan blogia,koska rakastan kirjoittamista,tuoda ajatuksiani esille,ehkä saamaan aikaan samaistumisentunteita ja käsitelläkseni tunteita ja koska se on hauskaa. Ei pakollista suorittamista vaan voin tehdä siitä sellaisen kuin haluan eikä tarvitse mennä jonkun tietyn kaavan mukaan.Jokainen voi päättää pitääkö siitä vai ei.Tämä on minun tie ja ehkä joskus löydän vielä päämäärän 🙂

 

 

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s