Hymyn taikaa ja asiaa kiusaamisesta


Kun olin yläasteella, nauruani ja hymyäni sekä pilkattiin. Jotkut luokkalaiseni jopa nauhoittivat nauruani ja nauroivat sille. Se tuntui pahalta, vaikken uskaltanut siitä silloin sanoa mitään enkä näyttänyt mielipahaa. Yritin vain kaikin tavoin välttää nauramista ja hymyilemistä julkisilla paikoilla.Jos olin meikannut kouluun, kutsuttiin minua lutkikseksi. Arvosteltiin muutenkin ulkonäköä ja sitä mistä pidin. Oli haastelllista olla oma itsensä. Yläasteen  lopussa yritin olla mahdollisimman näkymätön. Välillä elämästä meinasi loppua toivo, kun tuntui niin pahalta mennä kouluun.Toivoin vain, että koulupäivä olisi pian ohitse. Jossain vaiheessa huomasin huomasin jopa, ettei mikään tunnu miltään, ei ilolta eikä surulta. Kotona yritin näyttää kaikki oli hyvin, vaikka sisältä olin aivan palasina. Pahaolo vaikutti ruokahaluun, kun söin jotain ei se meinannut pysyä edes sisällä. Kaiken lisäksi osa kavereista, joita olin luullut kavereikseni eivät olletkaan kaveriksi kutsumisen arvoisia. Pettivät luottamusta ja puukottivat selkään.

Se miksi tämän asian tuon esille, syy on se, että haluan tuoda esille sen mikä merkitys jollain ihmisen sanomiselta. Toisesta se voi tuntuu vain kevyeltä vitsin heitolta, toinen taas saa kuuunnella sitä samaa päivästä toiseen ja vähitellen murentaa toista. Lisäksi se voi jättää iänikuisen arven toiseen. On tärkeä miettiä, mitä toiselle sanoo ja asettua toisen asemaan. Haluaisitko itsellesi tehtävän, niin kuin teet toiselle? Arvostaa toista sellaisena kuin on.Olen tästä teemasta puhunut aikaisemmin, mutta mielestäni sitä ei voi käsitellä liikaa. En usko, että ihmiset samassa tilanteessa olisivat loppuneet. Varsinkin, kun tuntuu, että yläastella teinien teot vaan raaistuvat ja tuntuu, että aina vain vähemmän otetaan huomioon toiset ihmiset. Kuitenkin, jos siitä puhuminen saa ihmisiä edes vähän heräämään ja asioita miettimään. Tai jonkun samaistumaan ja tuntemaaan, ettei ole ainoa, joka ollut samanlaisessa tilanteessa, silloin ainakin jotain posiitiivista saatu aikaan.

Liian vähän puhutaan myös työpaikkakiusaamisesta, vaikka sitäkin on. Sitä en kyllä miten aikuiset ihmiset eivät osaa käyttäytyä ja arvostaa toisia sellaisena kuin on. Jos jostain ei pidä, pitäisi osata käyttäytyä ja pitää mölyt mahassaan. Kaikilla pitäisi olla oikeus mennä kouluun taikka työpaikalle, ilman, että tarvitsee pelätä ja tuntea olonsa huonoksi. Tässä maailmassa on asiat jo muutenkin asiat vinksallaan, kun on sotia ja taloudellinen tilanne heikko, tarvitseeko sitä pahaaoloa vielä lisätä tähän maailmaan kiusaamalla muita? Vaikka kiusaaminen ei ole koskaan hyväksyttyä, niin jotenkin sen vielä ymmärtää, kun ollaan peruskoulussa eikä tule aina ajatelleeksi kaikkea ja ollaan epävarmoja enemmän tai vähemmän itsestään. Kuitenkin sitä luulisi vanhempien ihmsien olevan viisaampia, mutta ei. Pitäisi kyllä osata viisastua  viimeistään siinä vaiheessa, jos ei ole aikaisemmin ennättänyt.

Nykyään uskallan olla omaitseni, itkeä ja nauraa, jos siltä tuntuu. En myöskään ota enää niin itseeni asioita, kuin ennen. Kuitenkaan en tule varmaan koskaan unohtamaan sitä miten pahalta, se tuntui yläasteella. Kuitenkin se kaikki on muovannut minua sellaiseksi , kuin nyt olen. Itsevarmemman ja omilla jaloilla seisovan naisen, joka valmiina pitämään heikompienkin puolta. Elämä ei ole aina helppoa, mutta periksi ei pidä antaa. En aio enää pelätä olla minä enkä aio enää olla kenenkään lattiamatto.

Viime aikoina olen saanut positiivista palautetta hymystäni. Olen saanut kuulla kuinka se tuo muille parempaa mieltä. Se tuntuu oudolta ja hämmentävältä eikä sitä tiedä oikein mitä siihen pitäisi sanoa. Toki se tuntuu hyvältä ja se tuntuu hyvältä, jos niinkin pienellä asialla voi tuoda jollekin hyvää mieltä. Enkä olisi 8-9 vuotta sitten uskonut, että tänä päivänä jonkun pitävän hymyäni kauniina.

Jos tämän postauksen lukee, joku jolla on elämässä vaikeaa haluan sanoa sinulle: Paljon voimia sinulle. Älä koskaan luovuta. Taistele. Huomenna on  taas uusi päivä. Olet ainutlaatuinen, eikä tässä maailmassa ole kuin yksi sinä. Uskalla olla oma itsesi, älä välitä liikaa mitä muut sanovat. Olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Välitä siitä, mitä sanot muille. Tärkein: Muista hymyillä ja nauraa niin paljon, kuin pystyt. Anna ilon näkyä ja tartuta sitä muihin. Hymy tarttuu.

FullSizeRender (1)

 

 

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s