Annanko liikaa?


Kuuntelin tänään ensimmäistä kertaa Laura Närhen Supersankari- singlen.  Tulkitsen, että biisi käsittelee sitä, kuinka toinen tekisi mitä vain rakkaansa puolesta, mutta rakas ei näe tai arvosta sitä, vaan lähtee toisen naisen perään.

Etkä silti pysty sitä tajuumaan  Leikkaisin sut irti kolariautosta Raahaisin ulos palavasta talosta Ja vaikka väkisin, ja vaikka väkisin Mä käynnistäisin, sun sydämen Nostaisin kopteriin hyökyaallosta Kokonaiseks ompelisin paloista Ja vaikka väkisin, ja vaikka väkisin Mä käynnistäisin, sun sydämen

Tätä edellistä lainausta biisistä jäin miettimään ja ajattelin, että tätä voi ajatella heijastuksena myös ystävyyssuhteeseen. Itsellä on ollut ja on sellaisia ystäviä, jotka ovat tulleet itselle hyvin rakkaiksi ja voisi tehdä niiden puolesta mitä vain esim. jos toisella puolella Suomea joku sanoisi, että on paha olo eikä halua olla yksin, yrittäisin parhaani mukaan lähteä sinne heti, jos vain on mahdollista tai sitten seuraavana päivänä viimeistään jos ei olisi autoa käytössä ja täytyisi tyytyä julkisiin. Myös omaa rakkaani puolesta olisin valmis tekeemään melkein mitä vain, jotta hän voisi olla onnellinen ja kaikki hyvin. Sellaiselle itselle tärkeälle ihmisille haluan/haluaisin kertoa ja jakaa/kokea elämäni tärkeät hetket on ne sitten syntymäpäiväjuhlat,valmistumisjuhlat,omat häät tai lapsen ristijäiset yms.

Kuitenkin toisinaan jään miettiään annanko itsestäni enemmän kuin saan? Merkitsenkö yhtä paljon toiselle, kun hän merkitsee minulle? Toisaalta onko tärkeintä itse saada vai se mitä itselleen saa, kun näkee toisen ilon antaessa toiselle jotain? Kuitenkin haluan näyttää tunteeni toiselle, kuinka paljon välitän ja kuinka tärkeä hän on. Ketään ei pidä pitää itsestään selvänä. On se ystävyyssuhde taikka rakkaussuhde, se vaati hoitoa ja arvostusta. Jos siitä ei pidä hyvää huolta, se voi kuihtua. Tekojen ei tarvitse olla isoja eikä kalliita, se voi olla kehu, itse tehty kortti ihan mitä vaan. Mikä on tärkeintä, on minun mielestäni  kolme tärkeintä ja kauneinta sanaa: Minä rakastan sinua. Sanoa ne ääneen, se monesti unohtuu. Ne ovat ihan kivoja ja lämmittää myös kirjoitettuna, mutta lämmittää mieltä myös ääneen sanottuna. 

Myöskään itse en  halua tuntea itseäni itsestäänselvyytenä. Kuitenkin minusta välillä tuntuu, että minua pidetään sellaisena. Sitä tuntee yllättävän moni varsinkin, kun katsoo keskustelupalstoja. Parisuhteissa sitä tuntuu esiintyvän/koettavan eniten, kuitenkin myös yleistä ystväsyyssuhteissa. Se on sääli. Jokaisen pitäisi voida tuntea itsensä merkitykselliseksi ja tärkeäksi, se tukee myös mielenterveyttä, kun kokee olevansa tärkeä jollekin ja arvostetaan olemassa oloa.

Sinä, joka luet tätä: Muista kertoa läheiselle, että välität. Älä pidä itsestäänselvyytenä. Muista myös, että sinä ansaitset tulla kohdelluksi hyvin. 🙂

 

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s