Elämän on tie, jonka suuntaa ei pysty ennustamaan



Elämä on joskus tasaista. Joskus se tekee välissä mutkia. Välillä se on mäen kiipeämistä, välillä taas alamäkeä kulkemista. Toisinaan kuoppien välttelemistä ja toisinaan tulee astuttua kunnolla sinne kuoppaan. Sellainen se elämä vai on. Sitä ei osaa selittää. Välilä joutuu jäämään pohtimaan onko sillä kaikella mitä sen aikana tapahtuu tarkoitettua tai mikä merkitys asioilla on.

Uskokaa tai älkää, mutta minä uskon kohtaloon ja siihen, että kaikelle on jokin tarkoitus ja syy. Sitä vain ei aina siinä hetkessä osaa nähdä, kun se tapahtuu, vaan vasta jälkeenpäin. Elämään  kuuluu elämän ilot ja surut. Miten osaisimme iloita ja olla kiitollisia jostain, jos kaiken saisimme helpolla tai emme koskaan menettäisi mitään tai tuntisi pettymyksen tunteita?

Mihin perustan uskoni kohtaloon? 

Perustan sen, siihen kuinka monet asiat, jotka sinä hetkenä on tapahtunut, ovat tuntuneet epämielyttäviltä tai niiden merkitystä ei ole ymmärtänyt. Vasta myöhemmin oivaltanut mitä kaikkea niistä asioista on seurannut.

Tässä muutama esimerkkiä, joissa uskon, että niillä on ollut jokin tarkoitus elämässäni:

–  Haaveilin pitkään kirjailijan tai lehtitoimittajan urasta. Kun, sitten ylioppilaskirjoitukset eivät menneet niin kuin olin suunnitellut, tämä haave ei käynyt toteen. Itkin tosi paljon, koska pettymys oli suuri. Loppuen lopuksi se oli hyvä, että niin kävi. Sen vuoksi lähdin lähihoitaja kouluun ja löysin minulle sopivan alan ja ensimmäistä kertaa elämäni aikana tunsin olevani jossain asiassa hyvä.
Lisäksi, jos en olisi reputtanut, en olisi valmistunut ylioppilaaksi samaan aikaan kuin parhaat kaverini ja enkä olisi kokenut sitä samaa, mitä koettiin yhdessä juhliessa. 

– Minua kiusattiin peruskoulussa. Se teki minusta vahvemman ja enkä luovuta heti, vaikka olisi vaikeaa. Sellaiseksi kasvaminen ei ollut helppo tie eikä sitä toivo kenellekään.

– Ensimmäinen muistikuva avopuolisostani on se, kuinka hän meni yläasteella ohitseni Sonata Arctican huppari päällä ja minulle tuli  vilunväristys ja tunne, että tuossa pojassa on jotain. Myöhemmässä elämässä, ammattikoulun aikana törmäsin häneen netissä ja aloin juttelemaan hänen kanssaan. Siitä seurasi se, että pyysin häntä treffeille, hän suostui ja kohta olemme olleet viisi vuotta yhdessä. Ilman tätä kaikkea, minulla ei olisi maailman ihaninta avopuolisoa


Nyt saa nähdä mikä tarkoitus sillä on, kun avopuoliso muuttaa tänä keväänä työn perässä toiselle paikkakunnalle. Suhde jatkuu kuitenkin ja ollaan puhuttu,kun valmistun, muutan perässä. Uskon, että tämän on tarkoitus vahvistaa suhdetta. Se kestää, jos on tarkoitus kestää ja jos uskoo ja luottaa suhteeseen.  Minä luotan meihin ja siihen, että onnistumme.


Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s