Musertunut ja hajalla oleva muija



Edellisessä postauksessa puhuin, siitä kuinka avopuolisoni muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä ja uskovani suhteemme kestävän.  Minä uskon edelleen suhteeseemme ja sen kestävyyten. Kuitenkin valehtelisin, etteikö se olisi vaikeaa, kun toinen lähtee. Täytyy myös myöntää, etten ole kovinkaan vahva, vaikka olen yrittänyt sitä olla.  Toisinaan pystyn ajattelemaan avopuolison muuttoa järkeävästi ilman, että itken, lähinä silloin, kuin mietin mitä hän tarvitsee asuntoonsa. Iltaisin, kun olen ajatellut avomiehen muuttoa, olen rehellisesti sanoen kastellut tyynyni kyynelillä.  Tiedän kyllä yksin asumisen riemut, mutta se ei ole sama kuin oma mies. Miten taas opetella juomaan aamukahvit tai käydä nukkumaan yksin? Kuka pitää minut järjissäni, jos avopuoliso ei ole pitämässä?  Vaikea kuvitella arkea ilman toista 5 vuoden jälkeen. Ollaan me oltu erillään silloin, kun mies oli suhteen alkuvaiheesa armeijassa, mutta sieltä ne oli usein lomilla. Lisäksi, kun olen ollut harjotteluissa toisella paikkakunnalla, ollaan oltu erillään, mutta viikonloppuisin on pystynyt hyvin käymään kotona ja muina vapaapäivinä sekä tiesi, että harjoittelun jälkeen pääsee.

Olen kyllä ylpeä ja iloinen  avopuolisostani, kun hän sai töitä. Nykypäivänä on niin vaikeaa saada töitä. Tiedän myös. että minulla on enää vajaa puoltoista vuotta jäljellä ja sitten olen taas vapaa kuin taivaan lintu muuttamaan melkein minne vaan. Eikä kyseessä ole se, että suhde loppuisi tai kukaan kuolisi tai muuttaisi Austraaliaan
.  Nyt on hänen vuoronsa koittaa siipiään ja kannustan ja tuen häntä 100%. En vain tiedä, mikä tekisi tästä kaikesta helpomaa. Meillä oli/on yhteinen koti, pian kaksi kotia.


Kai tämä helpottaa ajan kanssa ja luo vielä vahvemman pohjan meidän, kuin mitä se tällä hetkellä ja antaa aihetta arvostaa toista vielä enemmän. Vaikka avopuolisoni voi ehkä jakaa mielipiteitä eikä  aina ehkä mene niin sanotusti kultaisen käytöksen kirjan mukaan, kuitenkin hän on se, jonka puoleen on voinut kääntyä tilanteessa kuin tilanteessa. Hän on ollut tukena elämäni hyvinä ja huonoina hetkinä. On tosi hellä ja lempeä. Auttanut ja tukenut paljon. Häneen on aina voinut luottaa. Rakastan häntä todella paljon ja tulen kaipaamaan häntä ja hänen läsnäoloaan. Onneksi kuitenkin puhelin on keksitty sekä Skypet yms. Täytyy yrittää olla positiivinen, vaikka se vaikeaa on.

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s