Erillään


Nyt se on totta. Minä ja poikaystäväni asumme erillämme. Poikaystävä muutti 31.3 työn perässä toiselle paikkakunnalle, minä muutin kanien kanssa yksiöön. Vanha kämppä on vielä meidän, kun vuokra täytyy maksaa huhtikuulta. Tunne ja ajatussiitä, että täytyy olla toisesta erillään on kauhea. Aamulla heräsin omaan itkuuni. Muistan nähneeni unta kuinka kukaan muu ei ymmärrä minua yhtä hyvin kuin oma poikaystäväni eikä poikaystävä ole lähellä. Se on kyllä totta. Minusta tuntuu, että kukaan ei koskaan ymmärtänyt minua niin hyvin kuin oma poikaystäväni. Vaikka en ole ehkä kaikkein helpoin ihminen, varsinkaan silloin on stressiä. Olemme olleet ennenkin erillämme, kun ollaan tehty esimerkiksi viikonloppureissuja kavereiden luokse ja poikaystävän ollessa armeijassa suhteemme alkutaipaleella. Kuitenkin tämä erillään oleminen tuntuu niin erilaiselta. Tuntuu kuin eroaisi vaikkei kyseessä ei ole ero. Kuitenkin kaikki tavarat on vanhasta asunnosta laitettu ikään kuin puoliksi sängystä lähtien.
Olen asunut ennenkin yksin eikä se sinällään ongelma ole, mutta tuntuu se vain oudolta viiden vuoden tiiviin yhdessä olon jälkeen. Miten sitä voikaan kaivata toista niin paljon, vaikka ei olla oltu kuin vasta muutama päivä erossa toisistamme? Ilman noita kaneja tuntuisi vielä tuskaisemmalta. Ei tarvitse olla aivan kokonaan näiden tunteiden kanssa yksin. Kun kaipaa toista huomaa, ettei ruokakaan oikein meinaa maistua. Olen kyllä pakottanut itseni syömään, mutta pakkopullaa se enemmänkin on. Itken vähän väliä, kun ajattelen poikaystävääni. Ilma on ollut paripäivää ankea, ehkä taivas suree kanssani.

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s