Puhu rohkeasti ääneen


Joskus on vaikea puhua ääneen tunteistaan. Varsinkin silloin kuin ei haluaisi myöntää omaa niin sanottua heikkoutta. Emme halua ehkä huolestuttaa läheisiämme ja siksi emme puhu. Kuitenkin huolestutamme läheisiämme enemmän sillä, että vaikenemme. Jos tunteista ei puhuta, ei voida tietää, miltä toisesta tuntuu ja kenties harrastetaan sellaista toimintaa, joka vain satuttaa toista. Lisäksi on vaikea olla tukena, jos ei tiedetä missä mennään. Yksin ei kannata tarpoa, jos mahdollista on tarpoa yhdessä. Kun jakaa taakkaa on kevyempi kulkea.

Todellisuudessa se ei ole heikkoutta, että puhuu omista tunteistaan, vaan se on eräänlaista rohkeutta. Rohkeutta  on olla rehellinen tunteistaan ja rohkeutta on olla omaitsensä. On ok myöntää, ettei kaikki ole hyvin. Syö vain itseltään voimavaroja, kun esittää kaiken olevan hyvin. Aina ei tarvitse olla vahva ja reipas. Jokainen tarvitsee tukea ja apua joskus elämän varrella, sitä on myös ok pyytää.

Ennen kaikkea on tärkeää muistaa, että jokaisella on oikeus omiin tunteisiin. Kenenkään ei pitäisi vähätellä, sitä mitä toinen tuntee. Jokainen kokee asiat hyvin eri tavoin. Joku saattaa ihmetellä, miksi joku itkee lemmikkinsä kuolemaa viikkokausia. Se, joka itkee, hänelle lemmikki voi olla se, joka on auttanut nousemaan joka päivä sängystä. Siitä lemmiksitä, jonka hän haki pienenä pentuna kotiinsa, hän saattoi pitää huolta vuosia. Jos ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, voi olla vaikea samaistua toiseen. Silloin kannattaisi miettiä, miltä itsestä tuntuisi, jos hän joutuisi luopumaan itselle todella tärkeästä. Silloin on helpompi asettua toisen asemaan.

Ei ole aina oikeita sanoja, miten tukea toista. Joskus tärkeämpää kuin sanat, on olla läsnä ja kuunnella.  Lisäksi on hyvä kannustaa toista puhumaan. Ei kuulustelun tavoin, vaan siten, että on helposti lähestyttävä ja antaa toiselle mahdollisuuus valita ja on hvyä antaa toiselle tilaa. Kuulustelutavalla toinen vetäytyy  helpommin kuoreensa ja yhteyden luominen voi olla haasteellista.  Myös konkreettinen tekeminen voi auttaa puhumisessa.

 

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s