Hankeilta


Tänään meillä oli koulussa hankeilta. Se tarkoittaa sitä, että opintoihimme kuuluu projekti/hankeopintoja 10 opintopistettä eli 270 tuntia. Yhdestä projektista tehdään kirjallinen raportti ja hanke/projekti esitellään meidän jälkeen aloittaneille geronomiopiskelijoille hankeillassa kello 17-21 välisenä aikana.

Minä tein raportin kurssikaverini kanssa, koska meillä oli sama toimeksi antaja ja sama-aihe, mutta toteutimme se eri paikoissa. Olimme Kouvolan palveluohjaajan kanssa ohjaamassa sosiaalisen kuntoutuksen ryhmiä eli senioritiimejä. Tiimien tarkoitus oli, että aluettain keväällä ja syksyllä aloittettiin uudet senioritiimit eri puolilla Kouvolaa ja tiimit kokoontuivat kerran viikossa kolmen tunnin ajan. Kaupunki toimi rahoittajana;tarjosi kahvit ja suolaisen kahvileivän osallistujille, osallistui taksimatkakustannuksiin (osallistujilla oli pieni omavastuu) ja tarjosi yhden reissun esim. Kotkaan. Sosiaalisen kuntoutuksen ryhmään osallistuminen myönnettiin asiakkaalle tukipalveluna, joka perustuu sosiaalihuoltolain kohtaan (1301/2014)19§. Ryh-mään osallistuivat 65 vuotta täyttäneet asiakkaat, jotka kutsuttiin mukaan varhaisten palveluiden työntekijöiden ja yhteistyökumppanien kautta esimerkiksi seurakunta. Palveluohjaaja teki ehdotetuille ryhmäläisille alkuhaastattelun, jossa kartoitettiin nimi ja puhelinnumero, perussairaudet, aiempi osallistumi-nen ryhmätoimintaan, toiveet ryhmätoiminnalle, toiveet oman hyvinvoinnin muuttamiselle sekä toive hyvinvointipäivien pituudesta. Ryhmän tarkoitus oli tukea ikääntyvän hyvinvointia sekä tuomaan uutta sisältöä arkeen. Toiminnalla pyrittiin tuoda asiakkaiden arkeen mielekkyyttä, ylläpitämään tai kohenta-maan toimintakykyä, luomaan uusia ystävyyssuhteita, löytämään uusia keinoja arjen mielekkyyteen ja vähentämään yksinäisyyttä.

IMG_20180125_170644

Hankeilta oli ihan hauska, vaikka selitimme samat asiat 15:sta pienelle ryhmälle, jotka pysähtyivät kymmeneksi minuutiksi, kunkin hanke-esittelijän kohdalle. Jossain kohdin meistä alkoi kyllä tuntua useamman kerran selittämisen jälkee, että tuliko kaikki sanottua ja toistimmeko useampaan kertaan mitään. Olisi se kuitenkin kivaa, kun oli vähän erilaista koulun käymistä ja tietääpä, jos tulevaisuudessa pitää vastaavanlaisessa tilanteessa olla. Seuraavalla kerralla valitsen kyllä paremmat kengät. Korkeakorkoiset saappat eivät ole nimittäin ole parhaat kengät seisoa neljää tuntia, nimimerkillä kokemusta löytyy. Jalkani kokivat väliaikakuoleman hankeillan jälkeen.

Nyt kyllä väsyttää kovasti ja tekisi mieli nukkumaan. Kuitenkin pitäisi hieman vielä siivota ennen sitä, kun mies on tulossa tänä yönä IIIK. Ihana on kyllä nähdä sitä pitkästä aikaa, mutta väsyttää. Voihan se olla, että otan pienet torkut ja sitten alan siivoamaan. Kuitenkin miehellä menee hetki ennen kui se on täällä.

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s