Joskus itseään pitää kuunnella


Siitä on aikaa, kun viimeksi päivitin blogia, jospa saisin sille aikaa taas kaivettua. Tarvitsen ja kaipaan kirjoittamista. Tässä kuitenkin viimeisimmät kuulumiset.

Eilen päätin, että on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja samalla ottaa aikalisän. Aloin tuntea pientä henkistä ahdistusta ja päätin eilen, jos en tee jotain asialle mitään, hukun siihen ja vaikeampaa päästä pinnalle. Päätin kirjautua Facebookin ja pitää taukoa osasta sovelluksesta joita yleensä käytän paljon. Koin, että pitää olla liikaa ja kokoajan saatavilla, kun samalla myös muu elämä tuo stressiä elämään.

Tänään olin projektiopintojen ja opinnäytetyön tiimoilta ohjaamassa omaishoidettavien ryhmää kurssikaverin kanssa. Mukavaa meillä oli syötiin yhdessä, fiilisteltiin Euroviisuja, pelattiin Bingoa, juotiin kahvia, täyteltiin elämän puuta, jota aloiteltiin jo viime kerralla sekä käytiin halukkaiden kanssa ulkona kokeilemassa senioreille suunnattuun liikunta-alueeseen.

Kun pääsin kotiin, päätin lähteä pitkän tauon jälkeen läheteä lenkille ja mennä samalla käymään metsässä. Olisin halunnut tietyllä asteella pistää heti kovat piippuun, mutta en halunnut, että käy niin kuin viimeksi. Viimeksi, kun treenasin pitkän tauon jälkeen, reväytin jalkani. Siispä hiljaa hyvä tulee. Kuitenkin nyt pyrin lisäämään liikuntaa ja ulkoilla enemmän, sekä myös ruokailuun kiinnittää huomiota. Viimeiset kaksi kuukautta on mennyt lähes valmisruualla, kun on ollut kylpyhuoneremontti asunnossa eikä vettä ole ollut saatavila yli kahteen kuukauteen sinne.

Sieluni aina lepää, kun pääsen luonnon ääreen ja on tutkittukin, että luontoliikunta vähentää stressiä ja laskee verenpainetta. Makasin jonkun aikaa hiljaa sammaleella (välillä havunneulaset kyllä pisteli ikävästi) ihan hiljaa ajattelematta mitään ja kuuntelin vain linnun laulua. Aurinko paistoi ja lämmitti. Tunsin jo voivani hengittää paremmin.

Uskon, että pieni tauko siitä niin sanotusta ylimääräisestä eikä niin pakollisesta auttavat ja sillä, että teen jotain muuta ja hoidan mieltäni. Olen noussut ennenkin montuista ja aion tehdä sen taas. En aio antaa periksi. Itseään pitää vain joskus pysähtyä kuuntelemaan, jotta voi voida taas hyvin.

Published by

smilingloopy

Olen 25-vuotias geronomiopiskelija, joka kirjoittaa ajatuksistaan elämän iloista ja suruista sekä kaikesta mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s