Opiskeleminen oppimisvaikeuksien kanssa

Lukiossa minulle todettiin keskivaikea lukihäiriö ja jo ala-asteella minulle todettiin muistin kapeutuma.  Oppimisvaikeuksien kanssa opiskeleminen ei ole helppoa. Olen ollut kielissä huono, minkä vuoksi en ole koskaan opetellut kuin englantia ja ruotsia, jotta edes jotain kieltä osaisin käyttää. Minua kyllä kiinnostaisi opetella muitakin kieliä. Ehkä joku päivä voisin ottaa jotain kielikursseja, vaikka kansalaisopistossa, mutta tällä hetkellä tavoitteeni on selviytyä ammattikorkeakoulusta ulos. Kielissä minua on auttanut se, että olen lukenut vieraskielisiä tekstejä ensin läpi useamman kerran ja sitten katsonut vieraat ja oudot sanat. Sitten olen kääntänyt itselleni tekstin kokonaan. Sanastoa olen oppinut niin, että olen kirjoittanut vieraskielisen sanan ja sen suomennuksen useaan kertaan tai olen kirjoittanut lappujen toiselle puolelle vieraskielisen sanan ja toiselle suomennuksen tai olen kirjoittanut vieraskielisen sanan eri värillä kuin suomennoksen. Lisäksi olen myös yhdistellyt vieraskielisiä sanoja suomennoksiin.
Lukiossa tenttialueet eivät olleet niin suuria, kuin ne ovat ammattikorkeakoulussa, minkä vuoksi on täytynyt kehitellä omaa opiskelutaktiikkaa. Vielä en ole löytänyt täydellistä. Kuitenkin on auttanut se, että aloittaa niin, että avaa kirjasta sisällysluettelon ja lukee alueen otsikot. Sitten selaa alueen läpi ja katselee kuvia, minkä jälkeen lukee kuvatekstit. Kuvatekstien jälkeen alkaa lukee mahdolliset tiivistelmät tai pienet laatikot. Tämän jälkeen lukee otsikot ja sitten alkaa lukee tekstin läpi ja lukee, jos on aikaa vielä uudelleen. Sitten tekee itselleen tiivistelmiä tai mietekarttoja. Lukee myös tunneilla tehdyt muistiinpanot ja jaetut monisteet. Jos kirja on ollut oma, olen myös alleviivannut tärkeimmät kohdat tekstistä. Kuitenkin opiskeluun liittyvät kirjat ovat aika arvokkaita ja jos kaikki ostaisi voisi olla vararikossa, mistä johtuen tämä mahdollisuus voi olla harvinainen.
Minun on vaikea huomata kirjoittamassani tekstissä virheitäni, vaikka lukisin tekstini uudestaan ja uudestaan läpi. Onneksi oikolukuohjelmat on keksitty, vaikkakin siitä sanotaan, ettei niihin kannata täysin luottaa. Kuitenkin ne ainakin havaitsevat, jos toistan jonkun sanan uudestaan tai lauseesta puuttuu jotain.
Jotkut ajattelevat, että lukihäiriöiset olisivat jotenkin tyhmiä tai jotain ei pitäisi tehdä, koska on lukihäiriö esimerkiksi kirjoittaminen. Ei. En ole tyhmä (vaikken ehkä aina kaikkein fiksuimmalta vaikutakaan), vaan opin eri tavalla, kuin ne joilla ei ole lukihäiriötä ja oppimiseni vie aikaa ja tarvitsen kertausta. Helppoa oppimisvaikeuksien kanssa ei ole ja olen monta kertaa ammattikorkeakoulun aikana rehellisesti itkenyt, kun tuntuu vaikealta ja ensimmäisenä vuonna teki mieli lopettaa sen takia. Loin itse itselleni korkeita tavoitteita ja paineita. Kuitenkin päätin, etten anna lannistaa itseäni vaan taistelen ja aion jatkossakin taistella. Tavoitteeni ovat realistisempia. Missään vaiheessa koulutaival ei ole ollut helppo (alakoulusta lähtien käynyt tukiopetuksesta, paitsi ammattikoulussa ja ammattikorkeakoulussa), mutta olen päättänyt, etten anna oppimisvaikeuksien olevan este tavoitteiden ja asioiden tavoittamiseen.  Minä pystyn ja kykenen. Omassa tahdissani ja tavallani. Jos se ei jotain miellytä, ei se haittaa. Näihin opintohin olen hakenut itseäni varten, jotta voisin kehittyä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena ja omieni mielenkiintojen vuoksi. En sen vuoksi, että joku muu odottaisi minun tekevän jotain.
Nyt toisena vuotena olen yrittänyt löytää paremmin tasapainoa opiskelun ja vapaa-ajan välillä, jotta jaksan paremmin. Olen keskittynyt enemmän siihen, että nukun hyvin ja huolehdin ravinnosta. (ehkä turhankin hyvin tuosta syömisestä. En kuitenkaan anna sen stressata. Kyllä se tästä )Kuitenkin vielä olisi saatava taas takapuoli ylös ja liikkumaan. Herkut ovat stressin vuoksi maistuneet paremmin kuin hyvin.  Olen nimittäin tunnesyöppö. Sen verran olen jo saanut nyt syksyllä aikaiseksi, että aloitin Laviksen.  Maanantaisin yritän käydä tanssimassa 45 minuuttia. Hauskaa ja tehokasta. Ainoastaan kaksi kertaa on jäänyt menemättä. Eiköhän se, tästä.

Kiitollinen, siunattu, onnellinen

”Kiitollinen, siunattu, onnellinen. Matkannu tänne ohi ongelmien.Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken,mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen.Kiitollinen, siunattu, onnellinen. Matkannut tänne ohi ongelmien.Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken,mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen.”

 Näin Cheek räppäsi eilen Suomipop-festareilla. Tämä säkeistö kiteyttää sen miten välillä ajattelen.
Elämänpolkuni ei ole ollut ainakaan itselleni helppo.( Toki varmasti löytyy ihmisiä, joilla on ollut vielä vaikeampaa. ) Olin lähes koko peruskoulun ajan koulukiusattu. Se alkoi heti ensimmäisellä luokalta. Minulla oli ystäviä. Tai oikeastaan luulin heitä ystäviksi, mutta useammat eivät sitä todellisuudessa sitä olleet. Monet käyttivät ystvällisyyttäni ja kiltteyttä hyväkseen. Se satutti ja haavoitti pitkäksi aikaa. Minun alkoi olla vaikeaa luottaa enää muihin ihmisiin.

Yläasteella sattui paljon kaikenlaista. Varsinkin viimeisellä luokalla olin tosi maseentunut. Ruoka ei oikein maistunut eikä mikään tuntunut oikein miltään. En halunnut mennä yksin koulun ruokalaan. Vetäydyin muista ihmisistä ja hengailin pääsääntöisesti yksin. Välillä tunsin tunnetta, että haluaisin jättää elämän leikin kesken. Tunsin myös suurta painetta kotoa, jossa odotettiin minulta tietynlaista käyttäytymistä ja koulussa pärjäämistä. En meinannut kestää sitä kaikkea. Inhosin itsestäni kaikkea enkä uskonut enkä luottanut itseeni yhtään. Ensimmäisen kerran yläasteen viimeisellä luokalla poika sanoi minua kauniiksi, mutten oikein osannut uskoa. Varsinkin,kun minulle oli suoraan sanottu, etten ole tyttö mistään parhaasta päästä eikä minua tartte sen takia huomioida mitenkään ja kutsuttu ällöttäväksi ja vaikka miksikä. Onneksi minulla oli kuitenkin elämässä muutama ihminen, jotka saivat pidettyä kiinni elämässä ja se, että ihastuin rankasti ensimmäistä kertaa elämäsässäni. Ihastukselta sainkin ensimmäisen suudelamani ja toivoa siitä, että joku voisi pitää minusta tällaisena kuin olen.

Yläasteen jälkeen sain lukiosta ensimmäiset oikeat ystävät ja heidän ansiostaan opin taas luottamaan ihmisiin ja myös itseeni enemmän. Yksi heistä on edelleenkin elämässäni ja olen siitä erittäin kiitollinen ja onnellinen. Varsinkin, kun hän tällä viikolla pyysi minut häihinsä kaasoksi! olin niin otettu ja onnnellinen! Lukion aikana kävin myös isoskoulutuksessa, mistä sain myös itseluottamusta lisää ja kavereita. Ylioppilaaksi en päässyt ensimmäisellä yrittämällä. Se oli kova pettymys itselleni ja perheelle. Olin hakenut korkeakouluihin sekä päässyt muutamiin niistä valintakokeisiin, mutta päätin, etten mene niihin. Päätin suorittaa ensin ylioppilastutkinnon alta pois ennen uuden koulun aloittamista. Kuitenkin olin ehtinyt jo käydä lähihoitaja koulutuksen pääsykokeisiin ja minut hyväksyttiin opiskelmaan sinne. Nukuin yön yli ja päätin sitten lähteä koulutukseen. Kesän luin ylioppilas kokeisiin ja uusin syksyllä ja pääsin ylioppilaaksi.

Oli onni, että menin lähihoitaja kouluun, koska sain huomata sen olevan minulle soveltuva ja halusin käydä koulutuksen loppuun sekä sain erittäin hyvän ystävän itselleni sieltä.  Lähihoitaja koulutuksen aikana tapasin poikaystäväni ja aloimme seurustelemaan. Pitkään pelkäsin, että mies kyllästyisi pian ja jättäisi tai kaiken olevan vain unta. En uskonut sitä todeksi, että minusta voisi joku aidosti välittää ja pitää sellaisena kuin olin. Olin vielä silloin sisältäni sirpaleina, mutta suhde on tehnyt minusta paljon ehjemmän ja itsevarmuuttaa on tullut paljon lisää. Mies on myös pysynyt yli 4 vuotta rinnalla ja se on aivan ihanaa ja rakastan häntä hyvin paljon. Myös se, että lähihoitaja koulutuksen aikana koin ensimmäistä kertaa olevani hyvä jossain kasvatti itseluottamusta. Myös se, että on asunut itsenäisesti, on tukenut minua paljon ja kasvattanut.

Kun sain tietää päässeeni korkeakouluun opiskelemaan vuosi sitten jäänityksellä jäin miettimään mitä poikaystävä sanoisi, koska hänellä oli/on kaikki ystävät ja perhe Jyväskylässä. Kuitenkin hän itse halusi lähteä mukaani vieraalle paikkakunnalle, mistä kumpikaan ei tuntenut ketään. Se tuntui todella mahtavalle ja poikaystävän tuki on merkinnyt paljon.Hän on ollut rinnallani hyvinä ja huonoina hetkinä eikä ole pelästynyt eikä lähtenyt kesken kaiken, vaikken aina olekaan mikään helpoin ihminen ❤

Olen niin kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen saanut. Olen saanut niin paljon, että välillä mietin miten ansaitsen sen kaiken hyvän ❤ Olen kiitollinen tukiverkostostani. Ihanasta perheestä, hyvistä kavereista, ihanasta poikaystävästä/sielunkumppanista/elämänkumppanista, jonka kanssa haluan viettää lopun elämäni, jos se on vain mahdollista. Olen kiitollinen myös elämän kivikoista. Ne ovat tehneet minusta vahvemman ja eteenpäin taistelevan ihmisien. ❤

Millainen ihminen täällä postailee?

Terve sinulle, joka saavuit  jotakin kautta blogisivustolleni. Ajattelin kertoa itsestäni hieman tässä ensimmäisessä postauksessani tällä sivustolla.

Olen 24-vuotias ja opiskelen tällä hetkellä geronomiksi Kouvolassa Kymeenlaakson ammattikorkeakoulussa eli minusta tulee vanhustyön asiantuntija, kun valmistun. Aloitin opintoni 2015 syksyllä. Ennen korkeakouluopintojani työskentelin Jyväskylässä lähihoitajana vanhusten parsissa melkein pari vuotta. Lähihoitajaksi valmistuin vuonna 2013 ja  suuntauduin kuntoutukseen. Lähihoitajan opinnot suoritin Jämsän ammattiopistossa ja asuin sen ajan Jämsässä koulun asuntolassa. Jyväskylästä olen alkujani kotoisin ja siellä suorittanut lukion ennen lähihoitajaopintojani. Nyt toukokuun lopussa aloitin kesätyöt palvelutalossa, jossa ennen opintojani työskentelin.

Blogia olen kirjoittanut yläasteelta saakka enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Blogannut olen ennen Bloggeria kahdella eri sivustolla. Aikaisempi blogini on WordPress- sivuston alustalla, mutta nyt aion siirtyä kokeilemaan tätä Bloggeria, jos tämä olisi parempi alusta. Ainakin vaikuttaa helpolta käyttää, mutta saa nähdä olenko vielä ongelmissa tämän kanssa. Jää nähtäväksi. Bloggaaminen on minulle mukava pieni harrastus ja tapani jäsennellä ajatuksiani. En meinaa rajata tai kategorioida liikaa siitä, mistä meinaan blogissani meinaan kirjoittaa. Tämä on minun tapani tuoda esille luovuuttani enkä halua rajoittaa itseäni liikaa yhteen muottiin.

Tällä hetkellä asun avoliitossa avomieheni kanssa ja meillä on kaksi kania. Toinen kaneistamme on risteytys, nimensä on Nestori ja toinen on paperiton hermeliini, jonka nimi on Anelma. Muutimme avomieheni ja Nestorin kanssa Jyväskylästä Kouvolaan opintojeni perässä. Anelma liittyi pian seuraamme muuttomme jälkeen. Olemme viihtyneet täällä Kouvolassa hyvin, vaikka kaipaan usein Jyväskylän järviä ja lampia. Olen aina ollut luonnonlapsi ja  viihtynyt metsissä sekä vesistön äärellä. Onneksi Kouvolassa on kaunista luontoa ja metsää, vaikka vesistön luokse on matkaa.

Minut löytää  Twitteristä ja Instaramista, jos niissä haluaa seurata 🙂