Näkökulmia ostokäyttäytymiseen ja nykyiseen kaupunki- ja ostoskeskuskulttuuriin.

Olen viime aikoina alkanut miettiä ostokäyttäytymistäni enemmän kuin ennen.  Jos vertaa miten tein ostoksia joskus teininä kiinnosti enemmän edullinen, kuin se mistä sen ostaa ja mistä ostaa. Myöskään nuorempana mitä ruokaa osti kaupasta ei miettinyt niin kuin nyt. Tällä hetkellä haluan tukea mahdollisimman paljon kotimaisia raaka-aineita ja ruokatarvikkeita. Kotimaista kurkkua ja tomaattia, vaikka hinta voi olla suurempi kuin ulkomaisella.  Joku saattaa miettiä miten on mahdollista opiskelijabudjetilla? Karsimalla ns. turhat ostokset. Pidän tärkeänä, että meiltä Suomesta saa kotimaista ruokaa, lihaa, viljaa, kalaa, kasviksia, marjoja yms. joita voi syödä huoletta ilman, että tarvitsee pelätä vatsatauteja tai ruokamyrkytyksiä ruuasta. Samalla tavalla pyrin käyttämään enemmän paikallisia leipomoita, putiikkeja ja liikkeitä sekä kahviloita ja ruokapaikkoja ketjujen sijaan.  Toki välillä tulee käytyä ketjujen paikoissa, mutta paikallista käyttämällä tuetaan yrittäjyyttä ja pystytään yrittää säilyttämään palveluja lähellä.  Myös työpaikkojen säilyminen ihmisillä tärkeää.  Kyllä välillä itsekin sortuu ostamaan esimerkiksi netistä tavaraa, mutta olen sitäkin pyrkinyt karsimaan.  Jos emme käytä palveluja ne loppuvat ja yhä useammin siirtyvät nettiin, kuitenkaan kaikkia se väylä ei tavoita.

Kenkien ostamisessa myös käytän enemmän ajatusta kuin nuorempana. Tärkeää on se, että kenkä tuntuu hyvältä jalassa, eikä rakkuloita jaloissa.  Kengistä voi maksaa hieman enemmän, jos niillä ajattelee niiden voivan kestää useamman vuoden ja ne ovat hyvät jalassa sekä ulkonäkö miellyttää. Jos vain mahdollista, mieluiten ostan kotimaiset kengät. En sano, etteivätkö edulliset kengät voi olla hyvät, päinvastoin. Kuitenkin tärkeintä on, ettei pilaa jalkojaan vääränlaisilla kengillä.  Itse en nuorempana panostanut kenkiin ja sen vuoksi jalat usein rakkuloilla ja hiertymillä. Oikeanlaisilla kengillä voi niitä ehkäistä ja siihen nykyään pyrin. Välttyy monelta itkulta ja säryltä. Kenkä vaikuttaa ryhtiin ja nilkan asentoon. Vääränlainen ryhti voi aiheuttaa selkävaivoja. Rakastan kirpputoreja ja sieltä löytyy kyllä ihania ja hyviä kenkiä. Usein myös kotimaisia.

Monien kaupunkien keskustat ovat autioituneet, koska palveluita siirtynyt isoihin kauppakeskuksiin.  Kaupunkien keskustojen kompastuskiviä ovat suuret vuokrat, maksullinen parkkimaksut ja pysäköintipaikkojen määrä voi olla vähäinen. Myös keskustaan pääseminen on voitu tehdä hankalaksi, esimerkiksi auton voi joutua pysäköimään pidemmän matkan päähän. Ostoskeskuksiin taas on helppo mennä , ilmainen parkki ja saman katon alla useimmin useampi palvelu.  Ihmiset haluavat päästä helpommalla. Kuitenkin tästä helppoudesta kärsivät ne joilla ei ole auton käyttö mahdollista esimerkiksi ikääntyvät. Voi olla osalle rankkaa lähteä suureen kauppakeskukseen ostamaan vaikka esimerkiksi vain maitoa. Pitkät käytävät kuljettavana, eikä aina ole penkkejä joihin voisi käydä istumassa. Isot kauppakeskukset tuovat mahdollisuuksia, mutta myös tuovat heikkouksia. Autioituneiden keskustojen läpi on surullista kulkea, liiketilojen ikkunoissa tekstit : vuokrataan liiketilaa.  Olen sitä mieltä, että kauppakeskukset ja kaupunkien keskustat voisivat miettiä niin, että kummassakin olisi sitä jotain mitä toisessa ei ole niin, että molemmille riittäisi kävijöitä. Keskustoihin esimerkiksi paikallisia yrityksiä, paikallisia kahviloita, paikallista käsityötä, museoita, pop up-kauppoja, taidenäyttelytiloja, tiloja viettää aikaa yhdessä esimerkiksi valokuvasuunnistuskuvia ympäri paikkakuntaa ja jotain mikä toimii niin sanotusti maamerkkinä paikkakunnalle. Kauppakeskuksiin liikkeitä mitä ei ole muualla, kauppaketjuja, ruokapaikkoja yms.  Molempiin omia tapahtumia.  Kaupungit tarvitsevat molempia ja ennen kaikkea lähellä olevia paikkoja. Ei kenenkään tulisi joutua matkustamaan satojen kilometrien päähän hoitaakseen esimerkiksi pankkiasioitaan eikä voida olettaa, että kaikki löytyy netistä, koska se ei tavoita kaikkia.

Moni ei välttämättä ajattele oman toiminnan seurauksia ja saattaa vähätellä sitä. Mitä merkitys sillä on, jos minä ostan jotain? Kyllä se on yksittäinen teko, mutta kun joku toinen tekee saman myös siitä tulee asia joka vaikuttaa muihin. Voi vaikuttaa siihen onko sinun naapurin Jarnolla huomenna työpäivä vai ei.  Sama asia kuin vaaleissa äänestäminen. Jos et mieti ketä äänestät, saatat äänestää ihmistä, joka ei aja sinun etujasi. Jos jätät äänestämättä voi olla, että se joka voisi ajaa asioitasi parempaan jäädä valitsematta, koska jäi yhdestä äänestä kiinni.  Äänestämällä, joku joka haluaa ajaa sinulle tärkeitä asioista, voi päästä yrittämään vaikuttamaan niihin asioita. Haluatko, että opintotuestasi tai työttömyystuestasi leikataan? Voit siihen yrittää vaikuttaa äänestämällä.

Omilla teoilla on merkitys. Ota niistä vastuu. Niin minäkin yritän parhaani mukaan. Jokainen tekee virheitä se on okei ja inhimillistä. Älä kuitenkaan mieti mitä et voi, mieti mitä voit.

Reissailua ja hyvää mieltä

Lauantaina kävimme avomieheni kanssa extempore reissulla Kotkassa ja tapaamassa hänen isääsä, joka oli tullut käymään siellä. Kävimme yhdessä Katariinan puistossa., joka oli kyllä todella kaunis ja näkemisen arvoinen paikka! Koska rakastan merta ja vesistö, eikä Kouvolassa paljoa sellaista neä, oli olla vesistön äärellä. Luonnon äärellä mieli lepää ja rentoutuu. Sää oli meille suosiollinen, sillä aurinko paistoi, mutta tuuli melko viileästi.
Sunnuntaina teimme avomieheni kanssa reissun Lahteen. Kävimme Apulantia, jossa on Apulannan kahvilla, toimisto, museo ja treenipaikka. Oli huikea kokemus ja olin kuin pieni lapsi karkkikaupassa. Aivan kuin olisi mennyt johonkin pyhään paikkaan. Joimme kahvit Apulanta mukeista ja söimme munkkipullia, namsk. Kiertelimme museon, joka oli omanlaisensa elämys, sillä olenhan kuunnellut Apulannan musiikkia ala-asteelta saakka. Pois lähtiessämme Sipe tuli ulkona meitä vastaan ja morjensti meitä ja sanoi, että onpa kiva, kun voi omasta paikasta tarkistaa lotto-kupongit. Se oli jotenkin todella coolia ja häkellyttävää. Vielä osasi Sipe yllättää, kun jaoin onneni Instagramissani, Hän nimittäin tykkäsi siitä. Wow. Tosi miellyttävän oloinen kaveri.  Apulandian lisäksi kävimme Kärkkäisillä. On muuten valtava paikka. Ihmettelin vain, miten ei moisessa isossa mestassa voi olla ostoskärrejä taikka ostoskoreja muuallakin kuin vain kaupan alussa. Sieltä tuli kyllä ostettua vaikka mitä pientä kivaa. Kävimme myös kiertelemässä Lahden keskustassa ja kävimme syömässä, ennen kuin palasimme kotiin. Mukava reissu sekin. Oli kyllä kivaa, kun oli mukavaa tekemistä viikonloppuna! Perjantaina ajattelinkin, että ois kivaa, jos jotain jännää tapahtuis. Joskus toiveet näköjään  myös toteutuu 🙂
 Sunniuntaina aamulla tuli kokeiltua  Glitteristä ostettuja tukkapötköjä, ennen kuin lähdimme Lahteen. Ne laitetaan hiuksiin virkkuukoukkua muistuttavalla välineellä. (vaatii harjoittelua laittamisessa) Annoin olla kuivissa hiuksissa noin puoli tuntia. Hiuksiseni kihartuivat hieman, mutta seuraavalla kerralla aion kokeilla kosteisiin hiuksiin, joissa on hieman muotovaahtoa, josko saisi paremman lopputuloksen. Kun on itsellä luonnonkiharat hiukset, niin osaa odottaa enemmän.