Oman tiensä kulkija

Olen aina kokenut olevani hieman erilainen kuin muut. Sellaisena, joka ei sovi yhteen muottiin, eikä haluakaan siihen sopia.  Esimerkiksi jo lapsesta saakka olen kuunnellut musiikkia, joka ei ole ollut yleisesti sopivaa. On jopa ollut muiden mielestä noloa kuuneltavaa. Silti jatkanut kuuntelemista.

Ystäväni sanovat, että minut tunnistaa kadulta minun omasta tyylistäni. Oma siskonikin sanoi tyyliäni viikko sitten maailman matkaajan tyyliksi.Minkäs mahdat? Rakastan värejä enkä osaa kuvitella itseäni missään ns. harmaassa ja tylsässä. Toki osaan pukeutua myös neutraalisti, jos johonkin tilaisuuteen tarvitsee olla hillitympi.  Kuitenkin aina olen pyrkinyt oleman aito oma itseni.

Nuorempana pyysin paljon anteeksi olemassa oloani ja ehkä häpesin itseäni. Miksen osaa olla kuin niin kuin muut? Nykyään mietin: ”Miksi minun pitäisi olla niin kuin muut, kun minä olen minä? Jos se ei jollekin kelpaa, se on hänen ongelmansa.”

Kerran minulle tarjottiin mahdollisuutta, että joku olisi tehnyt niin sanotulla pienellä rahalla, että eräs ihminen olisi tehnyt mulle blogipohjan ja kaikki.  Minä olisin voinut keskittyä periaatteessa vain kirjoittamiseen.  Joku voisi kutsua minua hulluksi, mutta minä kieltäydyin.  Haluan olla niin sanotusti oman blogini herra ja tehdä asiat omalla tavallani.  Se ei ehkä ole se yleisesti hyväksytty eikä ehkä ole mikään lukijamagneetti. Ei sen tarkoituskaan ole eikä tarvitsekkaan.  Monet blogioppaat suosittelevat kirjoittamaan säännöllisesti, jotta voi saada lukijoita ja tilaajia. Totta se varmasti on, mutta en halua väkisin kirjoittaa jotain.  Kirjoitan mielummin silloin, kun tunnen inspiraatiota ja halua kirjoittaa, kuin että kirjoitan merkityksetöntä tekstiä.  Minulle blogin pitäminen on tapa ilmaista toteuttaa itseäni . Jos joku siitä saa jotain hieno homma.

Niin blogissa, tyylissäni ja elämän tavassani pyrin siihen, että olen aito ja ylpeä sitä mitä olen. Ei pidä olla liian ylpeä tai itserakas, mutta itseään tulisi myös rakastaa.  Jokainen mokaa, jokaisessa on huonoja puolia ja puolia joita on vaikea rakastaa, mutta täytyy olla itselleen myös armollinen ja löytää mitä rakastaa itsessä.  Esimerkiksi itse vihaan omia polviani, minusta ne ovat kuin perunat lol, mutta hiuksistani ja silmistäni pidän. Ei ole aina helppo rakastaa itseään, mutta sitä on hyvä opetella eikä kaikkea tarvitse heti oppia. Antaa itselleen aikaa.  Minulta meni aikaa 26 vuotta ja siihen vaikuttaneet ihmiset ympärillä.

Mielestäni on parempi olla oma itsensä, kuin esittää jotain muuta, mitä ei ole.  Jos esittää jotain muuta kuin on, silloin on epäaito ja vain kiusaa itse itseään.

 

 

 

Aikaansaamattomuus ja asioiden lykkääminen

Tosinaan on niitä päiviä jolloin tuntuu, ettei millään saa mitään aikaiseksi eikä oikeastaan haluakkaan saada. Sitten nukkuu myös liian myöhään ja osa päivästä menee nukkuessa. Varsinkin vapaapäivinä. Sitten jälkeenpäin se jää vaivaamaan ja tulee huono omatunto siitä, ettei ole kokopäivänä ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Vaikka kämppä muistuttaisi lähelle kaaosta ja kaipaisi siivousta, sitä saattaa vaan jäädä sohvaan makaamaan ja katsomaan telkkaria. Sitten huomaa illan suussa huomaa ettei ole tehnyt mitään muuta. Ei edes ole vienyt roskia ulos tai ollut ulkona kuin sen verran, että on postit hakenut.

Toisaalta tarvitsisiko sitä tuntea huonoa omatuntoa jos silloin tällöin on sellaisia päiviä jolloin ei tule tehtyä juuri mitään? Onhan se välillä hyvä välillä laittaa ajatukset narikkaan ja antaa akkujen latautua. Kyllähän huomennakin on uusi päivä ja kyllä sitä siivota. Kunhan ei kuitenkaan liian montaa päivää lykkää asioita eteenpäin vaan tekee myös asioita. Välillä kuitenkin pitäisi olla itselleen armollisempi eikä vaatia itseltään aina jotain.

Ja ymmärtäähän sen jos tekee raskasta työtä päivät pitkät tai koulupäivät on raskaita ja kun sitten on vapaata, tahtoo olla vaan tekemättä mitään. Olla koko päivän yöpaidassa, hiukset miten sattuu ja nauttia lämpimästä teestä sohvannurkassa.

Kuitenkin sitten välillä tulee lykättyä asioita liian myöhään esimerkiksi epämieluisia koulutehtävien tekoa. Niitä sitten tehdään viimeisenä palautuspäivänä hikihatussa ja lähetetään opettajalle sähköpostilla ennen vuorokauden vaihdetta tai tehdään tehtävä palaustusta edeltävänä yönä valmiiksi ja annetaan opettajalle käteen.Myöhemmin sitten harmittaa kun ei tullutkaan panostettua asiaan niin paljon kuin olisi kannattanut. Sekään ei ole hyvä. Jotkut asiat olisi hyvä tehdä hyvissä ajoin ja sen tiedostaa, mutta miten se voikaan olla vaikeata toteuttaa? Ehkä siitä pitäisi yrittää tehdä jollain tavalla mieluisampaa, mutta jotenkin sitä ei vaan viitsi nähdä vaivaa, vaikka pitäisi. Tähän olisi kenties ratkaisu se, että tekisi vähän kerrallaan hommaa eteenpäin, asettaisi itselleen viimeisen palautuspäivän muutamaa päivää enemmin. Vai tiedostaisiko sen, että on aikaistanut ja ajattelisi, että onhan siinä vielä joitakin päiviä aikaiseksi? Tai miksei ihminen ei osaa tehdä niin vaikka tietää, että kerralla kun tekee homman, niin se on pian tehty?

Kaikista tärkeintä on kuitenkin muistaa pitää itsestään hyvää huolta, ei jää liian pitkäksi aikaa sisälle, vaikka olisikin vapaata. Liikkuu, syö hyvin, viettää aikaa kavereiden kanssa. Käy vaikka elokuvissa jos ei muuta keksi taikka kirjastoon taikka lähtee uimaan uimahalliin tai jotain muuta keksii, mikä tuntuu mukavalta. 🙂

Ei pidä kumminkaan liikaa kerätä itselleen liikaa stressiä ja paineita. Elämästä pitää yrittää nauttia ja muistaa elää sitä, sillä meillä on vain kerran yksi sellainen. 🙂 Turha itsensä syyllistäminen kannata .Se vaan pahentaa asioita ja omaa oloa. Anna itsellesi ja aikaa ja tilaa. Jos tuntuu, ettei hommat millään meinaa  yksin tulla tehtyä niin voi vaikka pyytää apua joltain esimerkiksi kaverilta tai perheenjäseneltä tai työkaverilta, jos he voisivat jollain tavalla auttaa. Tai sitten pyytää apua joltain ulkopuoliselta. Jos ei muuta niin he voivat kannustaa ja tukea saavuttamaan haluamasi tavoitteen.