Tulevaisuus, mitä se tuo tullessaan?

En aina vaikuta siltä, että suunnittelisin asioita kovinkaan pitkälle. Tosiasia on se, että ahdistun helposti, jos ei ole jonkinlaista suunnitelmaa tai asiat eivät tiedetyllä tavalla ole selvät. Suunnitelman ei tarvitse olla tarkka eikä sitä tarvitse noudattaa pilkulleen, mutta sitä on helpompi joustaa ja tehdä asioita, kun on tietynlaiset raamit joiden puitteissa toimia. Yllätyksistä kyllä pidän, mutta elämän suhteen ja töissä pitää olla jonkunlainen suunnitelma olemassa. Aina ei ole helppo tietää mitä haluaa elämältä, mutta on hyvä jos on jokin asia mitä kohti pyrkiä.

Tällä hetkellä on pieni ahdistus työpaikan suhteen ja siitä täytyykö pian taas muuttaa toiselle paikkakunnalle. Tämän hetkinen työsopimukseni on voimassa elokuuhun ja asunnon vuokrasopimus sovittu elokuun loppuun. Nyt ei ole varmuutta siitä saako työsuhteeni tässä nykyisessä jatkoa, sillä elokuussa tällä kunnalla alkaa lomautukset.  Kun lomautukset ovat päällä, sijaisia ei saa ottaa, vaan hommia pyöritellään oman henkilökunnan voimalla. Olisi kyllä hienoa, jos saisin jatkaa vielä kesän jälkeen tässä työpaikassa, sillä pidän kovasti siellä työskentelystä. Tämän asunnon pitäminen vielä jonkun aikaa olisi hieno asia. Olisi mukava edes vähän pidemmän aikaa kiva pysyä yhdessä paikassa. Se on kuitenkin varmaa, että vanhempien luokse en aio palata. Kun kerran sieltä lähtenyt, en aio enää palata.

Sitä aina puhutaan kuinka sosiaali- ja terveysalalla on helppo saada töitä, mutta ei se niin vain aina ole. Netistä yrittää katsoa mahdollisia työpaikkoja, mutta niitä on julkistettu hakuun aika niukasti. Täytyy nyt vaan alkaa katsella työpaikkoja ja muita asuntoja siltä varalta, etten voi enää jäädä paikkakunnalle.  Kai se olisi lähdettävä paperit kourassa kiertelemään ja kyselemään paikkoja.

Kuitenkaan en haluaisi joutua muuttamaan minnekään kauas poikakaverista, kavereista ja vanhemmista. Haluaisin, että heitä pystyisi sopivan matkan päästä käydä tapaamassa ja niin usein kuin mahdollista. Vaikka pidänkin omillani asumisesta, haluaisin olla läsnä itselleni tärkeiden ihmisten elämässä.

Haluan kyetä panostamaan parisuhteeseeni niin paljon kuin pystyn. Rakastan poikakaveriani enemmän kuin ketään muuta ja tuntuu, että hän on minulle Se Oikea. Hänen kanssaan olen ollut onnellisempi kuin olen koskaan ennen ollut. En halusi hänen kanssaan mitään monen sadan kilometrin kaukosuhde. Välillämme on nytkin n. 63 kilometriä ja kun näkemiset ovat välillä harvassa, usein miten enimmäkseen kolme päivää putkeen viikosta parin viikon aikana, sekin tuntuu pitkältä ajoittain. Toista kaipaa niin mielettömästi jatkuvasti. Toisen lähtö ja omat lähdöt tuntuvat raskailta. Sitä ei haluasi toisen lähtevän eikä itse lähteä, mutta on pakko lähteä. Kuitenkin yhdessäolo on sen arvoista ja toista arvostaa enemmän ja yhdessä vietetyistä hetkistä osaa ottaa enemmän irti. Mutta kyllä sitä sellaista tavallista arkea kaipaa. Kuitenkin uskon, että se koittaa aikanaan. Vielä en olisi valmis muuttamaan yhteen, sitä vaan nyt haluaa vähän aikaa elää itsekseen. Haaveilen kuitenkin siitä, että saisi herätä joka aamu herätä oman kullan kanssa ja nauttia aamukahvia yhdessä, kihloihin ja naimisiinmenosta, lapsien haaveilemisesta sitten jossain vaiheessa.  

Kuulostaa varmaan jotenkin ristiriitaiselta, mutta kun sitä ajattelee enemmän, niin ehkei se kuullosta. Jos ajatellaan, että kaikki menee hyvin, ennemmin tai myöhemmin muutamme yhteen ja tulemme kenties koko loppuelämän viettämään yhdessä. Kuka tietää etukäteen? Niin on koko elämä aikaa elää toisen kanssa ja sitten lapsien kasvatusta. Siinä on omat kuvionsa ja on ajateltava sekä otettava toisia ihmisiä huomioon yms. Niin on mukava ns. nauttia yksin asumisen mahdollisuudesta. En siis sano sitä, että asuminen toisen kanssa olisi epämieluisa ajatus, vaan ihana ja haluan sitä jossain vaiheessa ja jakaa arjen. Kuitenkin haluan vähän aikaa nauttia vielä tästä mitä minulla on tässä ja nyt.

Saa nähdä nyt sitten miten tämä elämä tästä etenee. Toivottavasti hyvin ja niin, että myös poikakaverin asiat järjestyisivät hyvälle mallille ja että hän voisi olla onnellinen. Toivon hänelle vain parasta.

 

 

.

 

Rakkaus yllättää joskus

Eilen se tapahtui. Kaupassa.Se tunne valtasi minut täysin. Rakkauden ja kiintymyksen tunne. En osannut odottaa, että ensi tapaamisella voisi käydä niin. Niin kuitenkin kävin, enkä mahtanut sille mitään. Tunne vai alkoi viedä minua. En tiedä miten siinä kävi.

Menin kaupasta kotiin häkeltyneenä. En voinut ottaa sitä vielä mukaani. Olihan minulla jo yksi ennestään, mutta silti katselin muita sillä silmällä. Ensin olin hämilläni enkä meinannut ymmärtää tilannetta ja tunteita. Yritin järkeillä tilannetta, mutta järkeä siihen auttanut. Tunne vei.Enkä voinut kieltää sitä totuutta, että kaipasin jo uutta.  Se mikä oli ollut, oli jo vanhentunut, alkanut repsottaa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. En enää kestänyt enää sitä suhdetta. Monet hetket ja asiat oli yhdessä koettu, mutta se ei enää riittänyt. Tiesin, että antsaitsin parempaa. Kesti vain aikaa myöntää se itselleni. Nyt kuitenkin oli aika tehdä se.

Hylkäsin ajatukset siitä, että pitäisi ajatella järkevästi ja odottaa että vanha oli ohitse. Päätin lähteä suinpäin kohti uutta.Lähdin tänään kauppaan takaisin ja sieltä kuljin se kainalossa pois.  En tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä ja tuntui aivan siltä kuin jotain uutta syntyi sisimmässäin. Olin tehnyt valintani.

Nyt se on sylissäni jakamassa kanssani vuoteen. Sitä sanotaan aina, että koolla ei ole väliä, mutta kyllä sillä ainakin näissä hommissa joskus on.. Tämä tuntuu kevyemmältä ja paremmalta. Vanha lojuu lattialla… Acerin kannettava tietokone.

Onnellisia eläkepäiviä vanha kannettavatietokone ja tervetuloa uusi tietokone uuteen kotiin 🙂 Toivottavasti uusi palvelet yhtä hyvin taikka jopa paremmin kuin edeltäjäsi 🙂 Ole hintasi arvoinen 🙂 Love you already ❤