Kurkistus vuoteen 2013

Tämä vuosi on ollut muutoksia täynnä ja koen elämän taas kasvattaneen minua ja antaneen minulle lisää elämänkokemusta.

Tänä vuonna

–  olen oppinut miten maksetaan laskuja ja oppinut pitämään parempaa huolta taloudestani

–  olen valmistunut lähihoitajaksi

–  olen tehnyt lähihoitajan töitä erilaisissa työyhteisöissä

– olen muuttanut 3 kertaa vuoden sisällä, ensin muuttanut vanhempieni luota ensimmäiseen omaan kotiin. toinen tulee siitä kun muutin huonon taloudellisen tilanteen vuoksi takaisin vanhempieni luokse ja kolmas siitä kun muutin vanhempieni luota takaisin omilleni saatuani uuden työn

– olen oppinut olemaan nöyrempi ja arvostamaan asioita enemmän. Olen nähnyt työni takia erilaisia elämäntilanteit, jotka ovat herättäneet ja auttaneet arvostamaan enemmän omaa elämääni ja olemaan kiitollinen siitä mitä olen saanut. Myös se, että kun pelkää menettävänsä jotain tai on menettänyt jotai arvokasta, sitä osaa arvostaa enemmän juuri silloin, jos ei ole aikaisemmin ymmärtänyt.

– olen tuntenut itseni itsevarmemmaksi kuin koskaan, olen hyväksynyt sen, että olen tällainen kuin olen. En täksi muuksi muutu. En ehkä ole maailman kaunein ihminen tai älykkäin, hienoimman vartalon omistama tai upeimman käytöksen omaava henkilö, mutta se ei ole tärkeintä maailmassa. Tärkeintä on se, että minulle tärkeät ja rakkaat ihmiset rakastavat ja pitävät minusta tällaisena kuin olen. Osaan olla rehellisempi itselleni ja uskoa itseeni enemmän. Uskallan olla minä. Uskallan pukeutua mekkoihin ja tälläytyä, muulloinkin kuin vain juhlia varten, ihan omaksi iloksi ja itseäni varten.

– olen tehnyt ruokia joita en ole koskaan tehnyt kuten esim. woki josta kerroin aikaisemmin ja olen uskaltanut kokeilla uusia asioita esim. käynyt nypityttämässä kulmakarvani

– oppinut ajattelemaan asioista positiivisemmin. Toisen loppu on toisen alku. Kun jokin asia loppuu, ei siihen kannata jäädä takertumaan vaan keskittyä tulevaan. Ei sitä tiedä mitä on vielä tulossa

– olen oppinut purkamaan sydäntäni, oppinut se, että on oikeus myös olla surullinen. Usein oletetaan, koska pyrin olemaa positiivinen, nautin pienistäkin asioista ja yritän olla tyytyväinen siihen mitä minulla on ja olla siitä iloinen, ettei minulla ole murheita eikä huolia. Ajatellaan, että asiat ovat minulla aina hienosti. Tosi asiassa olen huono valittamaan, koska usein ajattelen etten halua huolestuttaa ketään ja vähättelen mieltäni painavia asioita. Kuitenkin myös minullakin on huono päiviä enkä aina jaksa olla iloinen. Ei se kuitenkaan haittaa, ei aina tarvitsekaan. Tiedän sen ja nyt olet sallinut sen itselleni sekä oppinut avaamaan mieltäni.  Ei ole helppoa olla toisen edessä niin sanotusti heikko, itkeä ja avautua, mutta se on äärettömän hieno tunne, kun sen uskaltaa tehdä. Se ei ole vaarallista ja siitä voi jäädä henkiin. Jos joku ei pysty sellaista sulattamaan, sellaista ihmistä ei kannata jäädä murehtimaan, koska kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. On myös niitä jotka ovat oikealla hetkellä läsnä ja jotka myös pysyvät läsnä, halaavat ja lohduttavat silloin kun tuntuu, että sydän halkeaa.  Elämä kolhii, mutta se tekee myös vahvemmaksi.

– poikaystäväni vieraili isovanhempieni luona ensimmäistä kertaa

– poikaystäväni oli Uutta Vuotta 2013 juhlimassa vanhempieni luona

–  Vietin ensimmäisen Jouluaaton ilman omaa perhettäni ( äitiäni, isääni ja siskojani) ja isovanhempia, koska olin töissä aamuvuorossa ja he olivat eri puolella Suomea kuin minä.  Se tuntui oudolta, sillä 20 vuotta joulua oli tullut vietettyä oman perhaan ja isovanhempien kanssa joka vuosi. No ei joulua tarvinnut yksin viettää, kun pääsin aamuvuoroni jälkeen poikaystäväni äidin luokse sitä viettämään. Joulu oli tänä vuonna erillainen ja ihan mukava se oli siellä ja töissä, vaikka olikin ikävä omaa perhettä ja isovanhempia. Oli outoa, kun ei päässytkään aattona käymään Mummini ja Ukkini haudalla viemään kynttilää eikä tullut käytyä joulukirkossa, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Toisaalta ei se huono ole, jos välillä tekee toisin. Kuitenkin haudoilla käyminen ja joulukirkossa käyminen luo jouluun oman tunnelmansa.

– Sain ajokortin 2.2.2013

– Kävin ensimmäistä kertaa Keuruun varuskunnassa

– Join ensimmäistä kertaa inkivääriteetä

– Kävin ensimmäistä kertaa sydänultrassa

– Osallistuin Sotainvalidien Veljasliiton Saarijärven osaston 70-vuotisjuhlaan

– Olin kesällä ensimmäistä kertaa Juha Tapion keikalla ja se oli aivan mahtava! Ihailen Juhaaentistä enemmän. Hänen tapaansa kirjoittaa ja tulkita biisejä. Se on jotain uskomatonta ja inspiroivaa

– Ostin suoristusraudan

ja olen paljon muutakin kokenut tänä vuonna, mutta tässä on pääkohdat 🙂 Aikamoinen vuosi kohta takana 🙂 Tunteita ja kokemuksia täynnä. Saa nähdä millainen tulee olemaan vuosi 2014 🙂

Rakasta,välitä ja halaa, silloin kuin toinen on vielä elossa

Turhan usein pidämme asioita itsestäänsevyyksinä silloin kun meillä on ne ja vasta, sitten kun olemme menettäneet ne osaamme arvostaa sitä. Jos meillä on ystäviä, rakastavia ihmisiä, suhteet kunnossa sukulaisten kanssa tai paljon rahaa, saatamme pitää itsestäänselvyytenä niitä ja alamme unohtaa ettei asioiden eteen tarvitse tehdä mitään. Tosiasiassa niitä ei pitäisi missään vaiheessa ajatella itsestäänselvyyksinä vaan tehdä töitä niiden eteen. Tavata, pitää yhteyttä ja huolta toisesta. Muistaa osoittaa toiselle kuinka paljon arvostamme toista ja senkin voisi ilmaista pienin sanoin ja teoin. Ei eleen tarvitsisi olla iso. Pienikin voi riittää.  Kehua toista jostain tai antaa pienen lahjan tai lähettää postikortin netin tai etanapostin kautta tai viettää aikaa tai halaa. Jonkun tutkimuksen mukaan ihminen tarvitsisi neljä halia päivässä, jotta mielenterveys olisi hyvä.

Miksi turhan usein unohdamme arvostaa silloin toista kun hän on elossa? Miksi muistamme hänet silloin vasta kun tapahtuu jotain tai hän poistuu keskuudestamme?

Elämä on rajallinen. Koskaan emme tiedä milloin aikamme tulee ja kuinka paljon aikaa meille on annettu toisen kanssa. Viettäisimmepä mahdollisimman paljon aikaa toisen kanssa ja muistaisimme häntä silloin, kun hän on elossa eikä sitten kun hän on kuollut ja perintöä aletaan jakamaan. Muistaisimmepa sanoa tarpeeksi toiselle miten paljon rakastamme ja välitämme toisesta.