Annanko liikaa?

Kuuntelin tänään ensimmäistä kertaa Laura Närhen Supersankari- singlen.  Tulkitsen, että biisi käsittelee sitä, kuinka toinen tekisi mitä vain rakkaansa puolesta, mutta rakas ei näe tai arvosta sitä, vaan lähtee toisen naisen perään.

Etkä silti pysty sitä tajuumaan  Leikkaisin sut irti kolariautosta Raahaisin ulos palavasta talosta Ja vaikka väkisin, ja vaikka väkisin Mä käynnistäisin, sun sydämen Nostaisin kopteriin hyökyaallosta Kokonaiseks ompelisin paloista Ja vaikka väkisin, ja vaikka väkisin Mä käynnistäisin, sun sydämen

Tätä edellistä lainausta biisistä jäin miettimään ja ajattelin, että tätä voi ajatella heijastuksena myös ystävyyssuhteeseen. Itsellä on ollut ja on sellaisia ystäviä, jotka ovat tulleet itselle hyvin rakkaiksi ja voisi tehdä niiden puolesta mitä vain esim. jos toisella puolella Suomea joku sanoisi, että on paha olo eikä halua olla yksin, yrittäisin parhaani mukaan lähteä sinne heti, jos vain on mahdollista tai sitten seuraavana päivänä viimeistään jos ei olisi autoa käytössä ja täytyisi tyytyä julkisiin. Myös omaa rakkaani puolesta olisin valmis tekeemään melkein mitä vain, jotta hän voisi olla onnellinen ja kaikki hyvin. Sellaiselle itselle tärkeälle ihmisille haluan/haluaisin kertoa ja jakaa/kokea elämäni tärkeät hetket on ne sitten syntymäpäiväjuhlat,valmistumisjuhlat,omat häät tai lapsen ristijäiset yms.

Kuitenkin toisinaan jään miettiään annanko itsestäni enemmän kuin saan? Merkitsenkö yhtä paljon toiselle, kun hän merkitsee minulle? Toisaalta onko tärkeintä itse saada vai se mitä itselleen saa, kun näkee toisen ilon antaessa toiselle jotain? Kuitenkin haluan näyttää tunteeni toiselle, kuinka paljon välitän ja kuinka tärkeä hän on. Ketään ei pidä pitää itsestään selvänä. On se ystävyyssuhde taikka rakkaussuhde, se vaati hoitoa ja arvostusta. Jos siitä ei pidä hyvää huolta, se voi kuihtua. Tekojen ei tarvitse olla isoja eikä kalliita, se voi olla kehu, itse tehty kortti ihan mitä vaan. Mikä on tärkeintä, on minun mielestäni  kolme tärkeintä ja kauneinta sanaa: Minä rakastan sinua. Sanoa ne ääneen, se monesti unohtuu. Ne ovat ihan kivoja ja lämmittää myös kirjoitettuna, mutta lämmittää mieltä myös ääneen sanottuna. 

Myöskään itse en  halua tuntea itseäni itsestäänselvyytenä. Kuitenkin minusta välillä tuntuu, että minua pidetään sellaisena. Sitä tuntee yllättävän moni varsinkin, kun katsoo keskustelupalstoja. Parisuhteissa sitä tuntuu esiintyvän/koettavan eniten, kuitenkin myös yleistä ystväsyyssuhteissa. Se on sääli. Jokaisen pitäisi voida tuntea itsensä merkitykselliseksi ja tärkeäksi, se tukee myös mielenterveyttä, kun kokee olevansa tärkeä jollekin ja arvostetaan olemassa oloa.

Sinä, joka luet tätä: Muista kertoa läheiselle, että välität. Älä pidä itsestäänselvyytenä. Muista myös, että sinä ansaitset tulla kohdelluksi hyvin. 🙂

 

Rakkaus sanoista suurin

Rakkautta ei koskaan itsestään selvyytenä pitää saa

Muista sanoa rakastan. vaikka toinen tietäisi sen, sen kuuleminen tuntuu hyvältä.

Pysähdy kuuntelemaan. Myös sitä mitä ei aina ääneen sanota.

Sano toiselle, jotain kaunista, niin hänestä tuntuu siltä, että häntä arvostat.

Kiitos. Sanana pieni, mutta paljon merkitsee.

Halaa ja anna läheisyyttä.Vaali sitä, jota rakastat.

Anna tilaa, mutta pidä silti lähellä. Anna aikaa.

Yllätä joskus. Älä siksi, että pitää, vaan koska haluat tuottaa toiselle hyvää mieltä.

Muista miksi rakastat. Älä koskaan sitä unohda, muuten jäljellä ei ole mitään.

Rakkaus säilyy vain, jos sen eteen näkee vaivaa.

Rakasta,välitä ja halaa, silloin kuin toinen on vielä elossa

Turhan usein pidämme asioita itsestäänsevyyksinä silloin kun meillä on ne ja vasta, sitten kun olemme menettäneet ne osaamme arvostaa sitä. Jos meillä on ystäviä, rakastavia ihmisiä, suhteet kunnossa sukulaisten kanssa tai paljon rahaa, saatamme pitää itsestäänselvyytenä niitä ja alamme unohtaa ettei asioiden eteen tarvitse tehdä mitään. Tosiasiassa niitä ei pitäisi missään vaiheessa ajatella itsestäänselvyyksinä vaan tehdä töitä niiden eteen. Tavata, pitää yhteyttä ja huolta toisesta. Muistaa osoittaa toiselle kuinka paljon arvostamme toista ja senkin voisi ilmaista pienin sanoin ja teoin. Ei eleen tarvitsisi olla iso. Pienikin voi riittää.  Kehua toista jostain tai antaa pienen lahjan tai lähettää postikortin netin tai etanapostin kautta tai viettää aikaa tai halaa. Jonkun tutkimuksen mukaan ihminen tarvitsisi neljä halia päivässä, jotta mielenterveys olisi hyvä.

Miksi turhan usein unohdamme arvostaa silloin toista kun hän on elossa? Miksi muistamme hänet silloin vasta kun tapahtuu jotain tai hän poistuu keskuudestamme?

Elämä on rajallinen. Koskaan emme tiedä milloin aikamme tulee ja kuinka paljon aikaa meille on annettu toisen kanssa. Viettäisimmepä mahdollisimman paljon aikaa toisen kanssa ja muistaisimme häntä silloin, kun hän on elossa eikä sitten kun hän on kuollut ja perintöä aletaan jakamaan. Muistaisimmepa sanoa tarpeeksi toiselle miten paljon rakastamme ja välitämme toisesta.