Kirjoitus-ja lukukokemuksia

Sain ensimmäisen päiväkirjani kun olin ensimmäisellä luokalla. Toivoin sellaista, kun luokkakaverillani oli sellainen. Siihen kirjoittaminen oli mukavaa, mutta tuli kirjoitettua harvakseen koulu-uran alkutaipaleella. Asiaan vaikutti varmasti se, että opin hitaasti lukemaan ja kirjoittamaan sujuvammin.  Kun lukeminen ja kirjoittaminen alkoivat sujua paremmin aloin pitää niiden pienten aineiden kirjoittamisesta, joita koulussa piti kirjoittaa. Odotin aina kovasti palautetta opettajalta. Enemmän ja tiheämmin sitten aloin kirjoittaa päiväkirjaa ala-asteen ylimmillä luokilla. Runoja aloin kirjoittaa yläasteella ja joitakin pieniä novelleja.

Kirjoittamisen kautta olen pystynyt käsittelemään sellaisia tunteita ja joista en ole pystynyt tai osannut muille ihmisille puhumaan. Samalla siinä kun on kirjoittanut päiväkirjaa ja muuta, on myös tallentunut se miten oma ajatusmaailma on kehittynyt vuosien varrella ja miten eri aikakausina näkee jotkut asiat ihan eri valossa. Jälkeenpäin kun on päiväkirjoja selannut taaksepäin, niin on miettinyt miten sitä on voinutkin ottaa jonkun asian niin herkästi tai on ajatellut jotain asiaa tietyltä kannalta.

Tämä blogi syntyi siksi, että halusin jakaa ajatuksiani muille ja herättää muissa ajatuksia ja tunteita.  Mikä parasta olisi, niin se, että joku voisi samaistua johonkin mitä olen täällä käsitellyt ja kenties saada voimaa niistä ja jotain vinkkiä. On myös mukava saada palautetta omista kirjoituksistaan, jotta voi kehittää itseään ja kirjoitustapaansa.

Kuten aikaisemmin mainitsin, niin lukemaan oppiminen kesti minulla jonkin aikaa. Kävin ensimmäiset puolitoista vuotta koulu-urasta kotipaikkakuntani kaupungin toisella laidalla. Inhosin sen ajan lukemista, koska se oli niin vaikeaa ja tuntui, ettei sitä ikinä opi.  Silloisen luokanopettajan mukaan oli normaalia, että kehityin lukemisen suhteen niin hitaasti.

Kun, sitten vaihdoin koulua muutettuamme kaupungin toiselle laidalle uusi luokanopettajani otti asiakseen, että lukutaitoni alkaisi kehittyä parempaan suuntaan. Sain tukiopetusta ja lukutaitoni kehittyi siinä puolen vuoden aikana huimasti. Minuun iski jopa niin sanottu lukuhimo eli opin pitämään kirjojen lukemisesta ja olin utelias oppimaan lisää. Maanantaina saatoin lainata kirjastoautolta läjän kirjoja ja palauttaa ne jo seuraavana päivän, kun luin ne nopeasti.

Ala-asteella rakastin Anni Polvin Tiina– kirjasarjaa. Pystyin tietyllä tavoin samaistumaan kirjasarjan päähenkilöön Tiinaan. Hänelle sattui ja tapahui vaikka mitä, mutta hän tarkoitti kuitenkin hyvää. Tietenkin oli myös mukava lukea siitä kuinka Tiinan ja hänen kaverinsa Juhan suhde kehittyi vuosien vieriessä astetta lämpimäpään suuntaan. Myös Enid Blytonin Viisikko kirjoista. Oli hauskaa lukea siitä kuinka neljä lasta tuli toimeen omine nokkinensa ja nauttivat hienoista eväistä sekä ratkoivat mystillisiä asioita.

Yläasteella pidin kovasti Anni Swanin kirjoista, jonka kirjoissa näkyi hyvin mm. 1800- luvun loppu ja 1900- luvun alku ja sen ajan arvot ja aatteet. Myös Louisa M. Alcottin kirjoista. Suosikki hänen teoksistaan oli ehdottoasti Tytöstä parhain, jonka kulutin melkein puhki, kun lainasin aina vain uudestaan. Kirja kertoo Pollysta joka on maalta ja muuttaa kaupunkiin erään ystävänsä perheen luo, joka on kokenut erilaisen kasvatuksen kuin Polly. Pollyn tavoille ensin nauretaan, mutta myöhemmin hänet hyväksyttään. Kirjassa käsitellään Pollyn aikaa koululaisena ja soitonopettajana työskentelystä sekä tunne-elämän myllerryksistä. Myös L. M. Montgomeryn ja F. H. Burnettin teokset olivat lähellä sydäntä.  Pidin kyllä myös ns. normaaleista nuorten kirjoista, mutta näiden kirjailijoiden kirjat mielyttivät eniten. Näiden teosten tanssiaisiakin oli mukava kuvitella ja teosten ajan pukeutumistyylejä.

Luin paljon aina lukioon saakka. Sen jälkeen tuli sellainen vaihe, että tuli luettua vain lukion äidinkielen kurssien pakolliset kirjat. Sitä vaan oli jo valmiiksi sen verran luettavaa, ettei innostanut lukea ylimääräisiä. Jos sain kuitenkin aikaiseksi lukea jotain, luin aika romantiikkaan liittyviä kirjoja mm. Jane Austenin kirjoja. Luin myös aika paljon mangaa. Haaveilin aina siitä, että olisi joku joka saisi minussa herämään sellaisia tunteita kuin niillä kirjanhenkilöillä ja joku jolle olisin erityinen.

Lukion jälkeen olen löytänyt kiinnostuksen runoja kohtaan sekä sellaisia teoksia, joissa on psykologiaa ja filosofiaa taustalla. Ihmismieli kiehtoo ja erilaisen persoonallisuudet. Myös Tuija Lehtisen teokset mielyttävät minua kovin, koska ne kertovat eri taustan omaavista ihmisistä ja käsittelevät ihmissuihteita. Yläasteella luin Tuija Lehtisen nuorten kirjoja ja nyt aikuisten kirjoja. Jotkut historiaan perustuvat teoksetkin ovat hyviä. Pidän erityisesti joistakin Tommy Tabermannin runoista.  Suosikkini hänen runoista on Pieni laulu ihmisestä

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä 
ollakseen ihminen ihmiselle, 
ollakseen itse ihminen. 
Lämpimin peitto on toisen iho, 
toisen ilo on parasta ruokaa. 
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja, 
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa. 
Ihminen tarvitsee ihmistä. 
Ihminen ilman ihmistä, 
on vähemmän ihminen ihmisille, 
vähemmän kuin ihminen voi olla. 
Ihminen tarvitsee ihmistä.

Tämä runo on siksi minulle erityinen, koska se saa minut ajattelemaan niitä ihmisiä,  jotka ovat olleet osa elämääni ja ovat vaikuttaneet siihen millaiseksi ihmiseksi olen nyt tullut. Ilman tiettyjä ihmisiä ja heidän tukeansa en välttmättä olisi tällainen kuin nyt olen enkä välttämättä tässä nyt. Olen oppinut myös näiltä ihmisiltä paljon.

Lukeminen on kyllä mukavaa ajanvietettä silloin, kun aikaiseksi ja malttaa sitä tehdä. Se avartaa sekä ajatusmaailmaa, sivistää ihmistä ja herättää erilaisia tunteita sekä voi toimia piilopaikkana maailmalta ja saa ajatukset muualle. Sitä vaan itse on aikanaan käyttänyt kirjoja piilo/turvapaikkana maailmalta, että sitä haluaa nyt elää elämää eikä vain lukea siitä.

Autokoulu

Aloitin autokoulun 4.10.2012 teoriatunneilla käymisen. Ensimmäinen teoriatunti aloitettiin kahvin juonnilla ja tärkeiden papereiden täyttämisellä.  Sen jälkeen aloimme käsitellä sitä osaa teoriaa kuljettajaopetuksesta eli mitä ajaminen on, kuljettajaopetuksen rakenne, tietopuolinen opetus, ajo-opetus ja kuljettajatutkinto. Siirryimme kuljettajaopetuksesta liikennejärjestelmään eli liikenteen merkitykseen ja liikenteen haittoihin. Muilla teoriatunneilla teemoina on ollut liikenneympäristö ja liikenteen ohjaus, auto ja sen käsittely, ajaminen maantiellä ja ohittaminen.

Olen siis nyt käynyt kolme kertaa teoriatunneilla. Tunnit ovat olleet keskiviikkoisin. Viime viikolla en päässyt teoriatunneille syysloman vuoksi ja tänä keskiviikkona en päässyt, koska olin iltavuorossa. Ensi viikolla olisi toivoa ehtiä taas niillä istumaan.  Teoriatunneilla ei ole hullumpaa istua vaikkakin rankkoina työssäoppimispäivien jälkeen on ollut hieman vaikea pysyä hereillä niillä. Kuudelta kun pitää viimeistään herätä, jotta ehtii ajoissa töihin seitsemäksi. Aamuvuoro kestävät yleensä siitä seitsemästä kolmeen iltapäivällä. Onneksi autokoulussa saa kahvia juoda, se on hyvä ensiapu väsymykseen ja onneksi tunnilla käsitellyt asiat voi lukea kirjasta tai autokoulun nettisivuilta. No panic siis.

Voi olla, että mietitte miksi ihmeessä vasta nyt menin autokouluun. Syynähän on se, että ihminen osaa keksiä syitä olla tekemättä ja sitä lykkää helposti eteenpäin. No minulle ei mielestäni ollut aikaisemmin mukamas aikaa ja sitten tuli venytettyä asiaa eikä autokoulu oikein kiinnostanut minua. Nyt kuitenkin sain itseäni niskasta kiinni ja aloitettua. Onhan se hyvä olla olemassa se ajokortti, töitä hakiessa etu muutenkin, jos tulee tilanne, että tarvitsisi ajaa, niin pystyy sitten ajamaan tai jos valmistuttua lähihoitajaksi tulee tarve autolle. Sitä kuitenkin yrittää lykätä sitä auton hankintaa niin kauan kuin se on mahdollista. Auton ylläpitäminen aika on nykypäivänä kallista.

Ensimmäinen ajotunti oli 22.10.2012. Jännitin sitä ihan hirveästi. Pelkäsin, että ajan jonkun päälle tai kolhin jotain. En kuitenkaan onnistunut hajottamaan mitään, en kolhimaan enkä muutenkaan vahingoittamaan ketään/mitään. Vuhuu hyvä minä.  Tunti kesti 50 minuuttia ja tutustuimme silloin mitä eri ominaisuuksia autolla on, polkimet, pelien ja penkin säätäminen sopivaksi yms. Opettelin tuntumaa sekä autoon että ohjaamiseen ja pääsin ajamaan liikenteessäkin. Vaihteiden vaihtamisessa oli ongelmaa ja jarruttaminen oli töksähtelevää. Mäkilähdön onnistuin kuitenkin tekemään ihan hyvin.

Toinen ajotunti oli tänään 25.10.2012 ja meni paljon paremmin kuin ensimmäinen tunti. Asioita oli tuoreessa muistissa ja jännitin vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Jarrutus sujui paljon pehmeämmin, käännökset jouhevammin sekä vaihteiden vaihto alkoi sujua. Peruuttamisesta parkkiruutuunkin selvisin hyvin. Opettajakin sanoi, että voin kuulemma olla tyytyväinen itseeni. Jäi hyvä fiilis ajotunnista, ei ainoastaan sen opettajan palautteen takia vaikka kiva sekin oli, mutta oli myös kiva huomata, että asiat alkoi sujua.

Heikkous on vahvuuta ja vahvuus heikkoutta

Tämä biisi kuvaa mielestäni sitä mitä olen nyt. Minua ilahduttaa pienetkin asiat.   esimerkkejä niistä asioista. Ennen keskityin murehtiaan sitä mitä minulla ei ole. Nyt osaan  iloita ja kiitollinen siitä mitä minulla jo on.

Minulla ei ole kovinkaan suuri kaveripiiri, mutta muutama todella hyvää ja sellaista joihin voin oikeasti luottaa. En näe kaikkia heitä usein, muta he ovat silti todella tärkeitä ja ovat aivan ihania ihmisiä. Kaikilla ei ole sellasia, joten olen kiitollinen heistä ❤

En ole mikään Jennifer Lopez jolla on varmasti paljon ihailijoita, mutta minulla on aivan ihana poikakaveri, joka riittää minulle täysin. En muita miehiä kaipaakaan 🙂 Kaikilla ei ole edes sitä yhtä 🙂 ❤ Ja sekin hyvä, etten ole Jennifer Lopez on se, että takapuoleni ainakin on aito 😉

Minua ilahduttaa pienetkin asiat. Kahvihetki kaverin kanssa, auringonpaiste sateen jälkeen, kukkiva kukka syksyn synkkyyyden keskellä, pieni hymy toiselta ihmiseltä ja yms asiat 🙂

Syy miksi osaan arvostaa näitä asioita, on se, ettei asiat ole aina olleet niin hyvin kuin ne ovat nyt. Tällä hetkellä olen hyvin onnellinen, vaikkei aina tässä elämässä kolhuilta välty 🙂 Sitä osaa jotenkin eritavoin nykyään suhtautumaan vastoinkäymisiin. Ennen ne olisivat lannistaneet todella paljon ja sitä olisi voinut jatkua viikkoja.

Tietenkin vastoin käymiset harmittaa yhä, mutta nyt niistä osaa muillekkin puhua ja se lievittää negatiivisia tunteita. Muutenkin sitä osaa suhtautua, että ne vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Jos ei olisi vastoinkäymisiä ei osaisi arvostaa niitä elämän hyviä asioita samalla tavalla. Useimmiten niistä vastoinkäymisistäkin selviää jollain tavalla, vaikka se veisi aikaa. Vastoinkäymiset myös vahvistavat usein ihmistä hyvin paljon ja ihminen oppii virheistään.

Omista ongelmistaan kannattaisi puhua jollekin ja pyytää tarvittaessa apua. Kaverille, koulu- tai  työterveydenhoitajalle tai jollekin muulle. Sellaiselle, jolle tuntuu  hyvältä puhua. Se helpottaa  helpottaa kovasti kun saa sanottua pahanolonsa toiselle, keventää oloa ja tulee olo, ettei ole yksin asian kanssa.

Ei ole kyllä helppoa myöntää omaa vajavaisuuttaan/kykenemättöyyttään ja sitä, että tarvistee apua. Avun pyytäminenkään ei ole helppoa. Sitä on vaikea näyttää olevansa heikko.

Itselleni on ollut vaikeaa nimenomaan muille ihmisille avautuminen ja puhuminen. Olen joutunut sitä opettelemaan ja mielestäni kehitystä on viimeisien vuosien aikana tapahtunut. Sitä vaan, kun on tottunut olemaan yksin ja selviytymään itse, tottunut siihen, että on yritettävä pysyä vahvana. Pitänyt kaikki tunteet itselläni En uskaltanut näyttää heikkouksiaan, koska yritin pysyä/näyttää vahvalta sekä pelkäsin mitä muut ajattelevat. En ole tottunut siihen, että jotain ihmistä kiinnostaisi ja jaksaisi kuunnella. Sekin, että aikaisemmin elämämäni varrella luottamustani toisia ihmisiä kohtaan kaltoinkohdeltiin sekä se, että olin saanut muilta ihmisiltä pilkkaa osakseni. Vähätellyt itseään ja ongelmiaan. Ei sitä niin vaan helposti avauduta toiselle. Kumminkin sitä vähitellen osaa puhua tunteistaan ja ajatuksistaan muille.

Heikkous on vahvuutta ja vahvuus on heikkoutta. Se, että osaa myöntää, sen mitä ei osaa on vahvuutta siksi, että silloin ihinen on uskaltautunut näyttämään itsensä toiselle. Se, että esittää ja pitää yllä vahvoja muureja ollakseen vahva on heikkoutta siksi, ettei osaa näyttää todellista itseään muille ihmisille.

Sitä voi saada paljon enemmän kuin odotti, jos uskaltautuu avautumaan ja puhumaan omista tunteistaan.

Avaudu ja puhu. Jos, et pysty puhumaan, niin kirjoita.