Annanko liikaa?

Kuuntelin tänään ensimmäistä kertaa Laura Närhen Supersankari- singlen.  Tulkitsen, että biisi käsittelee sitä, kuinka toinen tekisi mitä vain rakkaansa puolesta, mutta rakas ei näe tai arvosta sitä, vaan lähtee toisen naisen perään.

Etkä silti pysty sitä tajuumaan  Leikkaisin sut irti kolariautosta Raahaisin ulos palavasta talosta Ja vaikka väkisin, ja vaikka väkisin Mä käynnistäisin, sun sydämen Nostaisin kopteriin hyökyaallosta Kokonaiseks ompelisin paloista Ja vaikka väkisin, ja vaikka väkisin Mä käynnistäisin, sun sydämen

Tätä edellistä lainausta biisistä jäin miettimään ja ajattelin, että tätä voi ajatella heijastuksena myös ystävyyssuhteeseen. Itsellä on ollut ja on sellaisia ystäviä, jotka ovat tulleet itselle hyvin rakkaiksi ja voisi tehdä niiden puolesta mitä vain esim. jos toisella puolella Suomea joku sanoisi, että on paha olo eikä halua olla yksin, yrittäisin parhaani mukaan lähteä sinne heti, jos vain on mahdollista tai sitten seuraavana päivänä viimeistään jos ei olisi autoa käytössä ja täytyisi tyytyä julkisiin. Myös omaa rakkaani puolesta olisin valmis tekeemään melkein mitä vain, jotta hän voisi olla onnellinen ja kaikki hyvin. Sellaiselle itselle tärkeälle ihmisille haluan/haluaisin kertoa ja jakaa/kokea elämäni tärkeät hetket on ne sitten syntymäpäiväjuhlat,valmistumisjuhlat,omat häät tai lapsen ristijäiset yms.

Kuitenkin toisinaan jään miettiään annanko itsestäni enemmän kuin saan? Merkitsenkö yhtä paljon toiselle, kun hän merkitsee minulle? Toisaalta onko tärkeintä itse saada vai se mitä itselleen saa, kun näkee toisen ilon antaessa toiselle jotain? Kuitenkin haluan näyttää tunteeni toiselle, kuinka paljon välitän ja kuinka tärkeä hän on. Ketään ei pidä pitää itsestään selvänä. On se ystävyyssuhde taikka rakkaussuhde, se vaati hoitoa ja arvostusta. Jos siitä ei pidä hyvää huolta, se voi kuihtua. Tekojen ei tarvitse olla isoja eikä kalliita, se voi olla kehu, itse tehty kortti ihan mitä vaan. Mikä on tärkeintä, on minun mielestäni  kolme tärkeintä ja kauneinta sanaa: Minä rakastan sinua. Sanoa ne ääneen, se monesti unohtuu. Ne ovat ihan kivoja ja lämmittää myös kirjoitettuna, mutta lämmittää mieltä myös ääneen sanottuna. 

Myöskään itse en  halua tuntea itseäni itsestäänselvyytenä. Kuitenkin minusta välillä tuntuu, että minua pidetään sellaisena. Sitä tuntee yllättävän moni varsinkin, kun katsoo keskustelupalstoja. Parisuhteissa sitä tuntuu esiintyvän/koettavan eniten, kuitenkin myös yleistä ystväsyyssuhteissa. Se on sääli. Jokaisen pitäisi voida tuntea itsensä merkitykselliseksi ja tärkeäksi, se tukee myös mielenterveyttä, kun kokee olevansa tärkeä jollekin ja arvostetaan olemassa oloa.

Sinä, joka luet tätä: Muista kertoa läheiselle, että välität. Älä pidä itsestäänselvyytenä. Muista myös, että sinä ansaitset tulla kohdelluksi hyvin. 🙂

 

Rakkaus sanoista suurin

Rakkautta ei koskaan itsestään selvyytenä pitää saa

Muista sanoa rakastan. vaikka toinen tietäisi sen, sen kuuleminen tuntuu hyvältä.

Pysähdy kuuntelemaan. Myös sitä mitä ei aina ääneen sanota.

Sano toiselle, jotain kaunista, niin hänestä tuntuu siltä, että häntä arvostat.

Kiitos. Sanana pieni, mutta paljon merkitsee.

Halaa ja anna läheisyyttä.Vaali sitä, jota rakastat.

Anna tilaa, mutta pidä silti lähellä. Anna aikaa.

Yllätä joskus. Älä siksi, että pitää, vaan koska haluat tuottaa toiselle hyvää mieltä.

Muista miksi rakastat. Älä koskaan sitä unohda, muuten jäljellä ei ole mitään.

Rakkaus säilyy vain, jos sen eteen näkee vaivaa.

Kyyneliä ja iloa

Löysin netistä mietelmän, joka menee: ”Kiinni pitämisessä vaikeinta on irti päästäminen.
Niinhän se on. Kun on pitkään pitänyt jotakin asiaa taikka ihmistä hyvin tärkeänä osana elämää, sitä on hyvin vaikea päästää irti.

Vaikka on voinut elämän varrella sattunut asioita jotka sotkevat asioita niin, että loitonee siitä mikä on tärkeä. Kuitenkin kun yrittää luopua jostain tai jostakusta tulee mieleen ne hyvät muistot, kaikki ne asiat mitkä on koettu yhdessä. Vaikka tuntuis ettei missään tunnu olevan mitään järkeä, niin sitä ajattelee miten minä voin luopua tuosta ihmisestä. Ihmisestä joka on ollut sinulle niin rakas, niin rakas, että sydäntä särkee ajatus luopua siitä itselleen niin tärkeästä. Sisällä tuntuu, että toisaalta tekisi mieli luovuttaa, mikä voisi olla järkevämpää. Tai ainakin siinä voisi säästää itseään. Kuitenkin sitä toisaalta sitä ei haluaisi luovuttaa.

Sitä voi ajatella ystäviä tulee ja menee. Niinhän se on ja kuuluukin elämään. Kuitenkin sitä joistakin ihmisistä haluaisi pitää tiukemmin kiinni sillä tosi asia on se, ettei tosiystävää korvaa mikään eikä niitä saa mistä vaan. Ja se, että toinen ihminen on rakas, on myös vaikea luopua hänestä. Ja minun on vaikea luopua, päästää irti omista todellisista ystävistäni, joita rakastan ja arvostan suuresti, vaikka olemme ajautuneet erillemme. En tiedä miten pystyn päästämään heistä irti. He ovat minulle niin rakkaita.

Onneksi minun ei ole tarvinnut olla tämän asian kanssa yksin, sillä minulle erittäin ja rakas ihminen, Marianna on ollut tukenani. Marianna on jaksanut tukea ja kuunnella minua. Hän ymmärtää minua todella hyvin ja olen erittäin onnellinne siitä, että hän on osa elämääni. Hän on tosiystävä ja odotan kovasti huomista ja lähtöämme yhdessä Tampereelle. Meillä tulee varmasti olemaan mukavaa yhdessä. 🙂

Äitini inhoaa tätä Romanssi kappaletta, mutta itselleni se nostaa mieleen hyviä muistoja. Muistoja siitä, kuinka lauloimme sitä ystäväni kanssa milloin minkälaisessakin tilanteessa. Ne ovat hyviä muistoja, joita en unohda koskaan 🙂