Muuttopuuhia

Viime yö oli viimeinen yö,jonka vietin omassa asunnossani. Viimeiset viisi päivää ovat kuluneet pakatessa tavaroita.

Olen muuttamassa takaisin vanhempieni luokse. Se johtuu siitä,että olen ollut nyt hieman yli kuukauden työtön eikä uutta työtä ole vielä löytynyt. Toisinsanoen tilanteeni vuoksi on järkevintä muuttaa siksi aikaa vanhempien luokse kunnes uusi työpaikka löytyy ja pystyn taas maksamaan vuokraa ja asuntoon liittyviä muita kuluja. Kyllähän  siinä säätää rahaa ja pystyy näkemään itselleni tärkeitä ihmisiä paremmin.

Kuitenkin tänään on hieman haikea olo. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen oma asunto ja olen viihtynyt täällä hyvin. Asuin seutu on ollut mukava ja rauhallinen verrattuna isoihin kaupunkeihin joissa ihmisillä on aina kiire jonnekin.Nyt siitä pitää luopua ja jäljellä on epävarma tulevaisuus. Tietysti se on vain tilapäistä,mutta kuluttavaa. En ole saanut kunnolla öitäni viimeaikoina nukutuksi kun olen stressannut ihmissuhteita, työtä ja muuttoa. Kyllä se varmasti tästä pikkuhiljaa alkaa helpottaa ja en aio antaa tämän lannistaa itseäni. Kyllä tästä kaikesta vielä jotenkin selvitään ja kaikella on varmasti syynsä. Ainakin niin on tähänkin asti ollut 🙂

Minä menen eteenpäin- älä tule tielle

Kävin tänään hölkkäämässä polulla n.3km. Matka sinänsä ei ollut pitkä, mutta tunsin itseni hieman ylpeäksi. Ennen hädin tuskin jaksoin muutamaa metria hölkätä. Nyt jaksoin melkein koko  matkan hölkätä. Se  tuntui hienolta.  Sai myös miettimään sitä miten asiat ovat muuttuneet. Miten minä olen muuttunut.

Olen alkamassa löytää suuntaani elämässä. Se mitä elämältä haluan, on alkanut valoittua. Haluan pysyä terveenä ja nykyisessä painossani. Tavoitteeni on kasvattaa kuntoani ja ehkä jossain vaiheessa voisin harkita juoksevani jonkun matkan esim. puolimaratoonin.  Jatkan terveellisesti syömistä ja jatkan liikunnan harrastamista aktiivisesti. Uskallan myös paremmin kohtaaman niitä asioita, joissa olen epävarma.

Olen määrätietoisempi .Toivon saavani töitä loppuvuodeksi ja voivani aloittaa terveydenhoitajan opinnot ensi keväänä. Jos en pääse kouluun tai sitä ei ole tarjolla, teen lähihoitajan töitä ja haen keväällä.

Huomaan pystyväni asioihin joihin en ennen pystynyt. Aikaisemmin vaatekokoni oli 42, nyt se on 34-38 riippuen vaatteen mallista.  Ennen sain vain haaveilla mahtuvani koon 34 farkkuihin tai mekkoihin. Nyt mahdun niihinkin. Se tuntuu upealta.

Itseluottamuksen kanssa tunnen, että on vielä kehitettävää. Kuitenkin se on kasvanut koko ajan ja sitä on oppinut paremmin hyväksymään itsensä. En ole mestari puhumaan tunteistani ääneen, mutta huomaan siinäkin kehittyväni.

Huomisesta en tiedä, mutta nyt ainakin tuntuu, etten halua minkään estää menoa. Haluan tehdä ja kokea asioita. Vaikka pelottaisi.

Oikeastaan en tunne kauheasti enää pelkoakaan tulevaisuuden suhteen. Kun tiedän, etten ole yksin asioiden kanssa, se antaa voimaa ja uskallusta tehdä asioita. Kiitos siitä kuuluu rakkaalleni. Hän antaa syyn yrittämään tekemään kaikkeni ja voimaa tavoitella asioita.